Uutispalvelu



 

 

Autokoulussa työskentelevä

Palkka- ym. sopimusehdot ovat lyhyesti tässä:

Työehtosopimus on voimassa 1.12.2007–31.1.2010.

Työaika

Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja enintään 40 tuntia viikossa. Työaika alkaa aikaisintaan kello 7.00 ja päättyy viimeistään kello 20.00.

Pimeän ajon sekä liukkaan radan opetusta annettaessa voi kahtena päivänä viikossa säännöllinen työaika päättyä viimeistään kello 22.00. Lisäksi yhtenä päivänä viikossa voi antaa pimeän ajon opetusta. Mikään näistä päivistä ei kuitenkaan voi olla perjantai.

Lauantaina ja aattopäivinä työaika päättyy viimeistään kello 16.00. Kiirastorstaina ja uudenvuodenpäivän aattona työaika päättyy kello 14.00.

Työaika on kaikkina työpäivinä järjestettävä siten, että sen voi katkaista vain työpäivän keskivaiheilla oleva tunnin tauko, joka voidaan erikseen sovittaessa lyhentää puoleen tuntiin.

Säännöllinen työaika voidaan pidentää enintään 10 tuntiin vuorokaudessa ja 48 tuntiin viikossa kuitenkin siten, ettei se keskimäärin ylitä 40 tuntia viikossa neljän (4) kuukauden tasoittumisjakson aikana. Tasoittumisvapaiden antamisesta on sovittava paikallisesti.

Työpaikalle on laadittava työtuntijärjestelmä vähintään viikoksi kerrallaan ja se on annettava työntekijälle tiedoksi viikkoa ennen sen käyttöönottoa ellei paikallisesti toisin sovita. Tuntipalkkaisten osalta tiedossa olevat työvuorolistan työtunnit on ilmoitettava edellisen viikon viimeisenä työpäivänä ellei toisin sovita.

Palkat

Työntekijöiden palkka määrätään kuukausipalkkana. Mikäli palkka määräytyy tuntipalkkana, saadaan tuntipalkka jakamalla vähimmäiskuukausipalkka luvulla 153. Tuntipalkka maksetaan tehdyiltä tunneilta. Tuntipalkka sisältää työajan lyhentämiseen liittyvistä vapaapäivistä maksettavan korvauksen.

Vähimmäistuntipalkkaa korotetaan kuukaudessa 120 tuntia ylittäviltä työtunneilta viidellä (5) prosentilla ja 140 tuntia ylittäviltä kahdeksalla (8) prosentilla. Työnantaja ja työntekijä saavat paikallisesti sopia siitä, että maksetaan yhtenäistä tuntipalkkaa yllä mainittu huomioiden.

Tuntipalkkaiselle työntekijälle maksetaan lyhyemmästä kuin kahden tunnin työstä kahden tunnin palkka.

Tuntipalkkaisten palkka maksetaan vähintään etukäteen ilmoitetuilta työtunneilta.

Palkkataulukot työehtosopimuksen voimassaoloajalta löydät tästä linkistä…

Lisä–, yli– ja pyhätyö

Säännöllisen työajan ulkopuolella tehty työ on ylityötä. Ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla ja seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka.

Sunnuntaina, kirkollisena juhlapyhänä, vapunpäivänä ja itsenäisyyspäivänä tehdystä ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäiseltä tunnilta 150 prosentilla ja sen jälkeisiltä tunneilta 200 prosentilla korotettu palkka.

Ylityö voidaan työntekijän suostumuksella korvata vapaalla. Tällöin pitää huomioida, että vapaana pidettävät tunnit annetaan ylityökorotuksen mukaisina.

Viikoittaisesta ylityöstä maksetaan kahdeksalta (8) ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla ja sen jälkeisiltä tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka.

Vapaapäivät

Viikkovapaapäivien lisäksi ovat vapaapäiviä seuraavat kiinteät päivät

- uudenvuodenpäivän jälkeinen lauantai
- vapunpäivän jälkeinen lauantai
- pääsiäislauantai
- II pääsiäispäivän jälkeinen lauantai
- juhannusaatto
- itsenäisyyspäivän jälkeinen lauantai
- jouluaatto
- tapaninpäivän jälkeinen lauantai

Lisäksi vapaapäiviksi on annettava seuraavat päivät

- loppiaisaatto
- loppiainen (kun on arkipäivä)
- vapunaatto
- helatorstai
- helatorstain jälkeinen perjantai
- yksi perjantai elokuussa
- pyhäinpäivän aatto
- itsenäisyyspäivän aatto
- tapaninpäivän jälkeinen työpäivä

Mikäli loppiaisen, vapunpäivän tai itsenäisyyspäivän aatto sattuu työntekijän vapaapäiväksi, annetaan ko. vapaa näihin liittyen muuna työpäivänä.

Työajan lyhentäminen

Työaikaa lyhennetään vapaapäiviksi nimettyjen päivien lisäksi 4,5 päivää.

1.5.1989 tai sitä ennen alkaneet työsuhteet, riippumatta työpäivän pituudesta.

Työssäoloaika           Lyhennys
kalenterivuonna

vähintään 2 kk         1 päivä
vähintään 5 kk         2 päivää
vähintään 8 kk         3 päivää
vähintään 11 kk       4,5 päivää

Vapaat on annettava lomakauden ulkopuolella työnantajan määräämänä aikana muuhun vapaaseen tai keskenään yhdistäen. Vapaasta on ilmoitettava vähintään 2 viikkoa ennen. Vapaista voi sopia paikallisesti toisinkin.

1.5.1989 jälkeen alkaneissa työsuhteissa työajanlyhennysvapaiden saamisen edellytyksenä on 40 tunnin työviikko.

Sairasajan palkka

Työnantaja maksaa työntekijälle sairaudesta tai tapaturmasta johtuvan työkyvyttömyyden ajalta säännöllisen työajan mukaisen palkan seuraavan pituisilta ajanjaksoilta. Tuntipalkkaisten kohdalla palkanmaksun perustana käytetään edellisen kalenterivuoden keskimääräistä tuntimäärää sekä keskituntiansiota. Alle vuoden kestänyt työsuhde koko työssäoloajan keskiarvo.

työsuhde kestänyt 1 kk-3 v  21 työpäivää
työsuhde kestänyt 3 v – 5 v  26 työpäivää
työsuhde kestänyt 5 v – 10 v  31 työpäivää
työsuhde kestänyt yli 10 v  41 työpäivää

Irtisanomisajat

Työnantajan irtisanoessa työsuhteen

työsuhde kestänyt enintään 5 vuotta  1 kuukausi
työsuhde kestänyt enintään 10 vuotta 2 kuukautta
työsuhde kestänyt enintään 15 vuotta 3 kuukautta
työsuhde kestänyt yli 15 vuotta  4 kuukautta

Työntekijän irtisanoessa työsuhteen

työsuhde kestänyt enintään 10 vuotta 14 päivää
työsuhde kestänyt yli 10 vuotta  1 kuukausi

Liittyminen

Liiton jäseneksi voit liittyä mikäli työskentelet liikenneopettajana tai autokoulun toimistotyöntekijänä. Myös liikenneopettajaksi opiskeleva voi liittyä oppilasjäseneksi. Oppilasjäsenenä saat monet jäsenedut ja liittyminen on sinulle ilmaista. Tietoa jäseneduista saat sinua lähellä olevasta aluetoimistosta tai ammattiosastosta.

Print
Bookmark and Share