Huoltokorjaamoiden työntekijät
Palkka- ym. sopimusehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä.
Työehtosopimus on voimassa 3.3.2010–31.1.2012
Työaika, yli- ja sunnuntaityökorvaus
Työaika
Säännöllinen työaika enintään 8 h päivässä ja 40 viikossa.
Työviikko alkaa maanantaina.
Työvuorokausi alkaa klo 07.00, ellei muusta sovita.
Päivä-, kaksivuoro- ja keskeytyvässä kolmivuorotyössä työaika voidaan järjestää siten, että se on 6 viikon tasoittumisjaksolla keskimäärin 40 tuntia viikossa. Työnantajan on laadittava työtuntijärjestelmä vähintään ajaksi, jonka kuluessa työaika tasoittuu sanottuun keskimäärään.
Vuorokauden säännöllistä työaikaa voidaan sovittaessa tilapäisesti pidentää 9 tuntiin edellyt-täen, että työaika tasoittuu 40 tuntiin viikossa em. tasoittumisjaksolla.
Ylityö
Vuorokautista ylityötä on 8 tunnin tai enintään 9 tuntiin tilapäisesti pidennetyn säännöllisen työajan lisäksi tehty työ. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäiseltä 50 %:lla korotettua palkkaa ja seuraavilta tunneilta 100 %:lla korotettua palkkaa.
Lauantaina sekä pyhä- ja juhlapäivien aattoina tehdystä kaikesta vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 100 %:lla korotettua palkkaa.
Viikoittaista ylityötä on säännöllisen viikoittaisen 40 tunnin työajan tai keskimääräisen viikko-työajan kyseessä ollessa, työtuntijärjestelmään merkityn työajan ylittävä työ. Vuorokautinen ylityö ei voi olla samalla viikoittaista ylityötä.
Viikoittaisesta ylityöstä maksetaan 8:lta ensimmäiseltä tunnilta 50 %:lla korotettua palkkaa seuraavilta 100 %:lla korotettua palkkaa.
Sunnuntaityö
Sunnuntaina tai muuna kirkollisena juhlapäivänä tehdystä työstä maksetaan 100 %:lla korotettua palkkaa.
Työ eräinä vapaapäivinä
Muusta kuin säännöllisesti tehdystä lauantaityöstä korvaus suoritetaan samoin perustein kuin viikoittaisesta ylityöstä.
Pääsiäisviikolla, pääsiäispäivää seuraavana viikkona, juhannus , itsenäisyyspäivä , vapun-päivä , helatorstai-, joulu , uudenvuodenpäivä- ja loppiaispäiväviikkona, jona työntekijä on ollut työssä työtuntijärjestelmän mukaisen työajan, maksetaan vapaapäivänä tehdystä työstä siten kuin viikoittaisesta ylityöstä.
Ellei pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehty työ edellisen kappaleen perusteella tule korvatuksi 100 %:n viikkoylityölisällä, suoritetaan tämä lisä sanotusta työstä 100 %:n suuruisena. Sanottuina päivinä voidaan työtä tehdä työaikalain 18 §:n 4 momentin mukaisin edellytyksin. Tämä momentti ei koske keskeytymätöntä vuorotyötä. Edellä mainitut korotusosat maksetaan keskituntiansion mukaisina.
Palkkataulukot työehtosopimuksen voimassaoloajalta löydät tästä linkistä…
YTV (Pääkaupunkiseutu) ja TLO (Turku) sopimusten mukaisessa liikenteessä liikennöivien linja-autoyritysten palveluksessa olevilla korjaamotyöntekijöillä on työehtosopimuksessa erilliset palkkataulukot, samoin kuin nuorille työntekijöille (alle 18 v.) ja oppilaille.
Arkipyhäkorvaus
Uudenvuodenpäivältä, pitkäperjantailta, toiselta pääsiäispäivältä, vapulta, juhannuspäivältä, jouluaatolta sekä ensimmäiseltä ja toiselta joulupäivältä sekä loppiaiselta sen ollessa muuna arkipäivänä kun lauantaina, maksetaan 8 tunnin palkka keskituntiansion mukaan.
Erilliset lisät
Palvelusvuosilisä
Joulukuun 1 päivää lähinnä seuraavan palkanmaksun yhteydessä suoritetaan työntekijälle palvelusvuosilisää sen mukaan, kuinka kauan hänen työsuhteensa on tätä edeltävän marraskuun loppuun mennessä yhdenjaksoisesti kestänyt.
Lisä määräytyy seuraavasti:
Työsuhteen kesto Lisänä suoritettava euromäärä lasketaan kaavasta:
10 mutta ei 15 vuotta 1.5 x Lkk x KTA
15 mutta ei 20 vuotta 3 x Lkk x KTA
20 mutta ei 25 vuotta 4.5 x Lkk x KTA
25 vuotta tai enemmän 6 x Lkk x KTA
Jossa: Lkk on edellisen lomanmääräytymisvuoden lomaan oikeuttavien kuukausien
lukumäärä.
KTA on työehtosopimuksen 10 §:ssä tarkoitettu keskituntiansio, III neljännes.
Vuorotyö, ilta- ja yötyö
Varsinaisessa vuorotyössä maksetaan ilta ja yövuoron tunneilta erityistä vuorotyölisää seuraavasti:
iltavuoro (esim. klo 14 22) 15 %
yövuoro (esim. klo 22 06) 20 %
palkkaryhmän 4 taulukosta laskettuna.
Vuorotyölisä katsotaan myös sopimuksen mukaan suoritetuksi, milloin vuorokautta kohti on maksettu lisäkorvaus eri vuoroilla muullakin tavalla jaettuna yhteensä vastaa yllä mainittuja määriä.
Työstä, joka ei ole vuoro-, yli- eikä hätätyötä, mutta jota tehdään normaalipituisena työpäivänä työpaikalla käytännössä olevasta säännöllisestä työajasta poiketen (ilta- ja yötyö), maksetaan korotusta seuraavasti:
Klo 16 - 23 välisenä aikana suoritetusta työstä iltavuoron lisää vastaava korvaus ja klo 23 - 06 välisenä aikana suoritetusta työstä yövuoron lisää vastaava korvaus.
Ulkotyölisä
Sellaisille huoltokorjaamotyöntekijöille, jotka tilapäisesti joutuvat työskentelemään ulkona tai siihen verrattavissa olosuhteissa 30.9.-1.5. välisenä aikana, maksetaan tehdyiltä työtunneilta lisä, jonka suuruus on 50 senttiä tunnilta.
Vuosityöajan lyhentäminen
Työaikaa lyhennetään kalenterivuosittain vuoden alusta tai sitä myöhemmästä työsuhteen alkamisesta lukien säännöllisen työajan kertymän mukaan seuraavasti:
Kalenterivuoden työtuntimäärä lyhennys
vähintään 136 h 8 h eli 1 päivä
271 h 16 h eli 2 päivää
407 h 24 h eli 3 päivää
543 h 32 h eli 4 päivää
678 h 40 h eli 5 päivää
814 h 48 h eli 6 päivää
950 h 56 h eli 7 päivää
1085 h 64 h eli 8 päivää
1221 h 80 h eli 10 päivää
1492 h 88 h eli 11 päivää
1696 h 100 h eli 12,5 päivää
Työajanlyhennys koskee myös osa-aikaisia työntekijöitä, riippumatta siitä kuinka osa-aikajärjestely on toteutettu.
Lyhennysvapaan antaminen
Vapaat annetaan kertymävuotta seuraavan kalenterivuoden loppuun mennessä työntekijän vuosilomien tai muiden vapaiden yhteydessä.
Parillisina vuosina annetaan 12 ja parittomina 13 vapaapäivää.
Lyhennysvapaapäiviä on yhdisteltävä siten, että niistä muodostuu kaksi viiden päivän pituista jaksoa. Mainittu viiden päivän jakso sisältää 7 kalenteripäivää (5+2 viikkovapaapäivää).
Lyhennysvapaa voidaan antaa ennen niiden ansaitsemista, mikäli työntekijä siihen suostuu.
Vapaan ajankohdasta ilmoittaminen
Ilmoitus vapaan ajankohdasta on annettava vähintään kaksi viikkoa ennen vapaan antamista.
Palkka lyhennyksen ajalta
Lyhennyksen ajalta maksetaan palkka voimassa olevan keskituntiansion mukaan. Työsuhteen päättyessä pitämättömät vapaat maksetaan korvauksena.
Suojavaatetus ja jalkineet
Työnantaja hankkii työntekijälle tarkoituksen mukaisen suojavaatetuksen, jalkineet. Työnantaja huolehtii suojavaatetuksen pesusta.
Jos työntekijä joutuu työssään työturvallisuussyistä käyttämään sekä silmälaseja että suojalaseja, työnantaja on velvollinen hankkimaan kolmen vuoden välein työntekijän näkökyvyn mukaan hiotut suojalasit.
Irtisanomisajat
Työnantajan irtisanoessa työsuhteen
työsuhde kestänyt enintään vuoden 14 päivää
työsuhde kestänyt enintään 4 vuotta 1 kuukausi
työsuhde kestänyt enintään 8 vuotta 2 kuukautta
työsuhde kestänyt enintään 12 vuotta 4 kuukautta
työsuhde kestänyt yli 12 vuotta 6 kuukautta
Työntekijän irtisanoessa työsuhteen
työsuhde kestänyt enintään 5 vuotta 14 päivää
työsuhde kestänyt yli 5 vuotta 1 kuukausi
Sairausajan palkka
Työnantaja maksaa työntekijälle täyden palkan toisen sellaisen sairauspäivän alusta joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä, sen pituisen ajanjakson työpäiviltä kuin seuraavasta taulukosta käy ilmi.
Sairauden aiheuttaman työkyvyttömyyden jatkuessa sairastumispäivän jälkeen vähintään kuusi (6) arkipäivää maksaa työnantaja palkan myös odotuspäivältä.
Työnantaja maksaa palkan myös odotuspäivältä, mikäli työsuhde on jatkunut vähintään 6 kuukautta.
Työsuhde, joka ennen työkyvyttömyyden alkua on jatkunut yhtäjaksoisesti:
työsuhde kestänyt 1 kk - 3 vuotta 28 päivää
työsuhde kestänyt 3 - 5 vuotta 35 päivää
työsuhde kestänyt 5 - 10 vuotta 42 päivää
työsuhde kestänyt yli 10 vuotta 56 päivää
Mikäli työsuhde on jatkunut alle kuukauden, niin työnantaja maksaa 50 % sairasajan palkasta 9 arkipäivän ajanjakson pituiselta ajalta.
Äitiys- ja isyysvapaan palkasta on sovittu työehtosopimuksessa.














