Uutispalvelu



 

 

Tutkimus: Väsynyt kuljettaja kuin rattijuoppo?

 
Suomalaiset eivät tiedä, että unelias kuljettaja on yhtä vaarallinen kuin rattijuoppo.
Tämä käy ilmi Liikenneturvan tutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisten käsityksiä ja kokemuksia väsyneenä ajamisesta.

Tutkimuksessa kysyttiin, minkä asteista humalatilaa 20 tunnin valveillaolo vastaa. Noin 60 prosenttia suomalaisista piti näin pitkän valveillaolon vastaavan alle 0,5 promillea. Tosiasiassa 20 tunnin valveillaolo vastaa jopa yhden promillen humalatilaa eli selkeää rattijuopumusta.

- Väsyneenä ajaminen on yleinen ongelma varsinkin näin keskellä kesää. Kesällä tulee valvottua enemmän ja valoisuuden takia monen vuorokausirytmi menee sekaisin. Rattiin tartutaan väsyneenä eikä tiedosteta riskejä, toteaa Liikenneturvan toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen.
 
Tutkimuksesta käy myös ilmi, että joka kuudes suomalainen on ajanut viimeisen vuoden aikana niin väsyneenä, että on pelännyt nukahtavansa rattiin. Kahdeksan prosenttia kuljettajista myönsi nukahtaneensa rattiin edes hetkeksi viimeisen vuoden aikana.

Tutkimuksessa kysyttiin myös keinoja hereillä pysymiseen tai virkistäytymiseen ratissa. Yli puolet vastasi juovansa kahvia, laittavansa radion kovemmalle tai avaavansa auton ikkunan saadakseen raitista ilmaa. Näistä keinoista vain joillakin on todettu olevan merkittävä ja riittävän pitkä, tunteja kestävä vaikutus virkeyteen.

- Kofeiinin nauttiminen ja nokosten ottaminen ovat ainoita keinoja, joiden on osoitettu pitävän väsymystä loitolla tunteja. Muut suomalaisten käyttämät keinot auttavat todennäköisesti vain ohimenevän hetken. Parasta on, jos tauon aikana voi ottaa vähintään viidentoista minuutin nokoset kahvin nauttimisen jälkeen. Kahvi kun alkaa virkistää vasta noin 20 minuuttia sen juomisesta, kertoo väsymystä ja vireystilaa paljon tutkinut professori Mikael Sallinen Jyväskylän yliopistolta.

Liikenneturvan aiemmin tekemän tutkimuksen mukaan joka viides kuljettaja on nukahtanut rattiin joskus ajouransa aikana. Väsymys vaivaa etenkin nuoria mieskuljettajia. Siitä kärsivät myös varttuneet mieskuljettajat, ammattikuljettajat, vuorotyötä tekevät ja unihäiriöitä potevat.

Väsyneenä ajaminen on merkittävä liikenneonnettomuusriski. Arviolta 10-30 prosenttia kaikista kuolemaan johtaneista tieliikenneonnettomuuksista Suomessa on väsymysonnettomuuksia. 

TNS Gallupin toteuttamaan Liikenneturvan tutkimukseen vastasi 1 113 suomalaista toukokuun 2012 lopussa.

Lisätietoja:

Anna–Liisa Tarvainen, toimitusjohtaja, Liikenneturva, p. 020 7282 350,
anna-liisa.tarvainen@liikenneturva.fi
Mikael Sallinen, tutkimusprofessori, Jyväskylän yliopisto ja Työterveyslaitos, p. 040 768 6956, mikael.sallinen@ttl.fi
 
Liikenneturva SuomiAreenassa
Perjantaina 20.7.2012 klo 10.30 keskustelu Petra's Cafessa
Silmät ristissä, kädet ratissa?
mukana toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen, Liikenneturva, tutkimusprofessori Mikael Sallinen, Työterveyslaitos, kuljetusyrittäjä Titta Malmila, liikennepoliisitarkastaja Mika Peltola, Liikkuva poliisi ja juontaja Lauri Karhuvaara, MTV3
 


Päiväys:24.07.2012
<< Takaisin
Print
Bookmark and Share