AKT:n blogi - Muutama sana kehysriihestä

17.4.2024

EILEN kehysriihen tiedotustilaisuudessa kuullun perusteella mikään ei olennaisesti muutu hallituksen tarinassa, saati politiikassa. Sanoman kärki oli edelleen taloudessa ja leikkausten sekä kiristysten pakollisuudessa. Viestillä pyritään luonnollisesti häivyttämään se tosiasia, että monen suomalaisen asema kurjistuu entisestään. Tällä kertaa mukaan oli tuotu sana ”oikeudenmukaisuus”, jolla viitattiin eläkeläisten veronkiristyksiin sekä kosmeettisiin ylimpien tuloluokkien kiristyksiin.

KOVAPALKKAISTEN OSALTA viime vuonna tehdyt verohelpotukset ovat edelleen voimassa. Suurimmat vuoden alusta voimaan tulleet veronalennukset osuivat 14 000 euroa kuukaudessa ansaitseviin.

PALKANSAAJIEN kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti arvonlisäveron roimaan kiristykseen ja aikuisten ammatillisen koulutuksen leikkaamiseen. ALV:n nosto osuu enemmän pienituloisiin kuin suurituloisiin, koska se on tasavero. Samassa veronnostossa rikotaan myös useampi vaali- tai hallitusohjelmalupaus.

VEROTUSTA, erityisesti työn verotusta, ei ohjelman mukaan pitänyt kiristää ja sillä perusteltiin mm. mittavat työttömyysturvan leikkaukset, jotka tulevat tänä vuonna asteittain voimaan. Arvonlisäveron nostolla nostetaan myös mm. polttoaineen pumppuhintaa, koska vero päätynee suoraan kuluttajien maksamiin hintoihin. Myöskään koulutuksesta ei pitänyt leikata, mutta leikataan kuitenkin.

PALKANSAAJIEN UUDELLEEN KOULUTTAUTUMINEN ja ammatinvaihto tehdään jatkossa erityisen vaikeaksi, koska aiemmin on päätetty lakkauttaa aikuiskoulutustuki ja nyt lisäksi leikataan ammatillisesta koulutuksesta niiden osalta, joilla jo on joku koulutus pohjalla. Miten jatkossa on tarkoitus tehokkaasti allokoida osaavaa työvoimaa niille aloille, joilta sitä puuttuu? Miten ammatinvaihtajia kannustetaan työurallaan eteenpäin?

YRITYSTUKIIN tai pääomatuloihin ei edelleenkään kosketa. Suomessa on edelleen jättituloisten verorälssi, joita tuetaan valtion kassasta suorin ja verotuin yli 11 miljardilla eurolla vuodessa. Suurimpia tuensaajia ovat suuret metsäyhtiöt ja varustamot. Tukea perustellaan kotimaisen työllisyyden näkökulmasta. Samaan aikaan kuitenkin lakkautetaan osatyökykyisten työllisyyteen tähtäävä valtion erityisyhtiö Työkanava Oy. Osatyökykyisten asiaa edistetään tehokkaammin muulla tavoin. Tapoihin kuuluvat epäilemättä keppi ja sakset.
 
KUN USEITA ERI LUPAUKSIA ja ohjelmakohtia laitetaan uusiksi, niin eikö silloin pitäisi myös sorvata uusiksi myös työelämäosio? Muutoin eilinen kehysriihi vahvistaa vaikutelmaa siitä, että tämän hallituksen tärkein tehtävä on toteuttaa työnantajien pitkään ajamat työmarkkinaheikennykset. Hinnasta välittämättä.

"Kun useita eri lupauksia ja ohjelmakohtia laitetaan uusiksi, niin eikö silloin pitäisi myös sorvata uusiksi myös työelämäosio?"

Ismo Kokko. Kuva: Lehtikuva


Päivitetty: 17.4.2024