AKT:n Piirainen Kajaanissa: Nollalinja ei käy missään oloissa
25.3.2013
- Lähtökohta liittokohtaisissa neuvotteluissa on jäsenistön ostovoiman turvaaminen. Nollalinja palkankorotuksissa ei käy missään oloissa, korosti AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen liiton talvipäivillä Kajaanissa.
AKT:n pääsopimusaloista autoliikenteen ja sataman sopimukset päättyvät 31.1.2014. Osa sopimuksista on voimassa huhtikuun loppuun 2014.
- Käymme työehtosopimusneuvottelut normaalissa järjestyksessä. Olemme pyytäneet ammattiosastoilta muutosesitykset sopimuksiin huhtikuun loppuun mennessä. Meillä on paljon työelämää parantavia tekstikysymyksiä, joihin tavoittelemme parannuksia.
Piiraisen mukaan inflaation ennakoidaan laukkaavan 2,2 prosentin tahtiin. - Sen alle tehtävät sopimukset olisivat kaikki miinusmerkkisiä. Lähdemme tavoittelemaan lisää ostovoimaa jäsenillemme.
- Euroalueella Saksassa on tehty 5,6 prosentin palkankorotukset. Olemme nyt yhteisessä euroalueessa, muistutti Piirainen.
Hän kritisoi voimakkaasti hallituksen kehysriihen päätöksiä. - Hallituksen päätökset rokottavat palkansaajia ja antavat lahjan työnantajille ja yrityksille. Yrityksille annettu yhteisöveron roima alennus täydennettynä aiemmin annetulla Kela-maksun poistolla, tarkoittaa kahta lahjaa työnantajille. Samanaikaisesti palkansaajille tarjotaan raippaa eli erilaisia korotuksia mm. sähköveroon, tiehankkeita lykätään ja ansiosidonnaiseen tukeen tulee heikennyksiä.
Marko Piirainen arvioi, että pääministeri Katainen oli jo ennakkoon antanut EK:lle tiedon tulossa olevasta yhteisöveron alennuksesta. - Näin ei työmarkkinaratkaisulle syntynyt riittävästi painetta.
AKT:n väki vietti talvipäiviä Kajaanissa. Mukana oli kaikkiaan noin 700 jäsentä perheineen. Viikonlopun ohjelmassa oli mm. AKT:n hiihtomestaruuskilpailut, salibandymestaruusturnaus ja pilkkikisat.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- Sveitsin kuljetustyöntekijöiltä tukea Suomen työntekijöille3.5.2024
- AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokon vappupuhe Helsingin Kansalaistorilla - ”Työnantajien oikeuksille tarvitaan rajat”1.5.2024
- Itävallasta tukea ja solidaarisuutta AKT:lle30.4.2024
- Ruotsi, Turkki, Norja, Espanja - kansainvälinen tuki vyöryy suomalaisille työntekijöille - myös mielenilmauksia luvassa30.4.2024
- AKT:n toimistot siirtyvät kesäaikaa torstaina 2.5. - Toimistot suljetaan 30.4. klo 1330.4.2024
- Viron merimiehet liittyvät tukirintamaan26.4.2024
- Suomalaisille työntekijöille tukea Belgiasta24.4.2024
- ETF: Kansainvälinen huoli Suomen tilanteesta kasvaa23.4.2024
- Suomi ottaa työntekijöiden oikeuksissa sadan vuoden takapakin19.4.2024
- Turkista tukea Suomen kuljetusliitoille19.4.2024
Päivitetty: 5.6.2019