Covid-19 (korona) ammattitautina
23.4.2020
Vakuutusyhtiön korvauskäsittelyyn on saatava tietoa siitä, missä ja millaisissa olosuhteissa altistuminen virukselle on tapahtunut.
Tapaturmavakuutusyhtiön lakiyksiön johtaja Kirsi Pohjolainen käsittelee blogikirjoituksessaan Covid-19-tautia eli koronaa ammattitautina.
Jotta koronaviruksen aiheuttama sairaus voisi tulla korvattavaksi ammattitautina, altistumisen tulee todennäköisesti ja pääasiallisesti tapahtua laissa määritellyissä olosuhteissa. Tällaisia olosuhteita ovat esimerkiksi työnteon yhteydessä tai työntekopaikan alueella tapahtunut sairastuminen. Altistuminen virukselle kodin ja työpaikan välisellä matkalla ei kuulu näihin olosuhteisiin.
Vakuutusyhtiön korvauskäsittelyyn on saatava tietoa siitä, missä ja millaisissa olosuhteissa altistuminen virukselle on tapahtunut. Tämä edellyttää käytännössä virustartunnan lähteen selvittämistä ja tartuntaketjun kartoittamista. Muuten ei kyetä selvittämään sitä, että altistuminen on tapahtunut lain edellyttämällä tavalla laissa määritellyissä olosuhteissa. Tämän vuoksi asian kirjaaminen ylös heti alusta alkaen on tärkeätä.
Lue tapaturmavakuutusyhtiön lakiyksiön johtajan Kirsi Pohjolaisen blogikirjoitus Covid-19 (Korona) ammattitautina - mitä se edellyttää? täältä https://www.tvk.fi/blogi/covid-19-korona-ammattitautina---mita-se-edellyttaa/
Päivitetty: 23.4.2020
Viimeisimmät uutiset
- Eduskunta äänesti työntekijöiden oikeuksia vastaan 107 - 578.5.2024
- AKT:n toimistot suljetaan keskiviikkona 8.5. klo 12.30 - Toimistot suljettuna 9.-10.5.7.5.2024
- Sveitsin kuljetustyöntekijöiltä tukea Suomen työntekijöille3.5.2024
- AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokon vappupuhe Helsingin Kansalaistorilla - ”Työnantajien oikeuksille tarvitaan rajat”1.5.2024
- Itävallasta tukea ja solidaarisuutta AKT:lle30.4.2024
- Ruotsi, Turkki, Norja, Espanja - kansainvälinen tuki vyöryy suomalaisille työntekijöille - myös mielenilmauksia luvassa30.4.2024
- AKT:n toimistot siirtyvät kesäaikaa torstaina 2.5. - Toimistot suljetaan 30.4. klo 1330.4.2024
- Viron merimiehet liittyvät tukirintamaan26.4.2024
- Suomalaisille työntekijöille tukea Belgiasta24.4.2024
- ETF: Kansainvälinen huoli Suomen tilanteesta kasvaa23.4.2024
Päivitetty: 23.4.2020