Edustajakokouksen avajaisjuhlassa sotaa − inflaatiota unohtamatta
16.6.2022
AKT:n 18. edustajakokous avattiin Tampere-talolla runsaan 300 liiton edustajan voimin. Tunnelmassa painoivat Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyksen vaikutukset. Venäjän hyökkäys sai AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokon sanoin selkeän tuomion. Sen sijaan tarvitaan rauhaa ja yhtenäisyyttä.
SAK:n johtaja Jyrki Konola nosti työmarkkinakierroksen käsittämättömimpänä episodina esiin UPM:n ja työnantajapuolen ankaria tavoitteita työehtojen heikentämiseksi. Samalla linjalla oli Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson.
– Johtajaherroilla on ollut selkeä ideologinen tavoite, hintalapusta viis. Työnantajapuolen tavoite on selkeä, mitä pienempiin osiin sopiminen jaetaan, sitä heikompi neuvotteluvoima on työntekijöillä, Andersson tiivisti.
Pohjoismaisen kuljetustyöntekijöiden liiton tervehdys, NTF:n pääsihteeri Anu Koljonen muistutti, että kun työnantajat puhuvat Ruotsista paikallisen sopimisen mallimaana ei kerrota, että siellä liitot myös todella tarkasti määrittelevät raamit sopimiselle. Ruotsin työlainsäädännössä on irtisanomisjärjestys ja mm. erittäin laaja neuvotteluvelvollisuus liittojen kanssa työpaikan muutostilanteissa.
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Suna Kymäläinen (sd.) painotti, että tieverkoston korjausvelan kasvu on saatava pysähtymään.
AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko nosti esiin selkeitä lukuja ja seuraavan neuvottelukierroksen tavoitteeksi palkkoihin jo kolmosella alkavan prosenttikorotuksen. Kun siihen lisäksi yhdistetään kiky-sopimuksella aiemmin tehty sosiaaliturvamaksujen siirto takaisin työnantajalle, jota myös SAK kannattaa, aletaan olla prosenteissa – oikeilla hehtaareilla.
– Se on hankalaa, mutta ei mahdotonta. Se vaatii tekoja.
Avajaiset juonsi Riku Rantala, toimittaja seikkailija – ja entinen Sompasaaren ahtaaja. Voice of Finlandista tuttu laulaja Ira Mikkonen otti lauluja isomman roolin avajaisten tunnelman luojana. Hän puhui taustastaan paitsi laulajana myös tuoreena yhdistelmäajoneuvonkuljettajana. – Laulan myös ratissa, ja lujaa.
– Kun olemme päässeet kolmipäiväisen urakkamme päätökseen lauantaina, toivon että lähdemme täältä kohti kotia yhtenäisempänä kuin koskaan, Ismo Kokko linjasi.
Ensiesityksensä edustajakokouksen avajaisissa sai myös Ira Mikkosen rohkea, vielä julkaisematon kappale, Noitia. Se kertoo laulajan halusta toimia stereotypioita vastaan.
Avajaisten juontaja Riku Rantala.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja opetusministeri Li Andersson.
SAK:n johtaja Jyrki Konola.
Pohjoismaisen kuljetustyöntekijöiden liiton NTF:n pääsihteeri Anu Koljonen.
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja kansanedustaja Suna Kymäläinen.
Teksti: Sini Silvàn Kuvat: Vesa-Matti Väärä
Päivitetty: 16.6.2022
Viimeisimmät uutiset
- Eduskunta äänesti työntekijöiden oikeuksia vastaan 107 - 578.5.2024
- AKT:n toimistot suljetaan keskiviikkona 8.5. klo 12.30 - Toimistot suljettuna 9.-10.5.7.5.2024
- Sveitsin kuljetustyöntekijöiltä tukea Suomen työntekijöille3.5.2024
- AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokon vappupuhe Helsingin Kansalaistorilla - ”Työnantajien oikeuksille tarvitaan rajat”1.5.2024
- Itävallasta tukea ja solidaarisuutta AKT:lle30.4.2024
- Ruotsi, Turkki, Norja, Espanja - kansainvälinen tuki vyöryy suomalaisille työntekijöille - myös mielenilmauksia luvassa30.4.2024
- AKT:n toimistot siirtyvät kesäaikaa torstaina 2.5. - Toimistot suljetaan 30.4. klo 1330.4.2024
- Viron merimiehet liittyvät tukirintamaan26.4.2024
- Suomalaisille työntekijöille tukea Belgiasta24.4.2024
- ETF: Kansainvälinen huoli Suomen tilanteesta kasvaa23.4.2024
Päivitetty: 16.6.2022