Helsingin käräjäoikeus peruutti AKT:lle kohdistetun väliaikaisen turvaamistoimen
31.12.2021
Helsingin käräjäoikeus määräsi 22.12.2021 AKT:n lopettamaan Keitele Groupin kuljetusten saarron satamissa miljoonan euron sakon uhalla. AKT vaati, että päätös väliaikaisesta turvaamistoimesta on peruutettava välittömästi, sillä Keitele Groupin esittämät perusteet Teollisuusliiton yksipuolisesta pakottamisesta sopimukseen olivat virheelliset.
Helsingin käräjäoikeus on saamiensa selvitysten perusteella tänään peruttanut päätöksensä.
AKT jatkaa Keitelettä vastaan kohdistettua laillista, perusteltua ja oikeutettua saartoa. Keitele Group Oy ei ole toistuvista pyynnöistä huolimatta suostunut aloittamaan neuvotteluja Teollisuusliitto ry:n kanssa yrityskohtaisesta työehtosopimuksesta.
Mikäli yhtiö haluaa ratkaista tämän tilanteen, sen on osallistuttava neuvottelupöytään. Työntekijöillä on Teollisuusliiton edustamana oikeus tavoitella neuvotteluratkaisua ja työehtosopimusta. Aloite on nyt Keitele Groupilla, sanoo AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko.
Olemme AKT:ssa luonnollisesti tyytyväisiä käräjäoikeuden päätökseen. Tämä on hyvä lopetus vuodelle, kun työntekijöiden järjestäytymis- ja työtaisteluoikeus tunnustetaan avoimesti perusoikeudeksi. Toivottavasti Keitele ja Suomen Yrittäjät ottavat sovittelun vakavasti ja yrityskohtainen työehtosopimus syntyy sitä kautta, toteaa Kokko.
Lisätietoja:
Ismo Kokko, puheenjohtaja
p. 040 732 5375
ismo.kokko@akt.fi
Päivitetty: 3.1.2022
Viimeisimmät uutiset
- Eduskunta äänesti työntekijöiden oikeuksia vastaan 107 - 578.5.2024
- AKT:n toimistot suljetaan keskiviikkona 8.5. klo 12.30 - Toimistot suljettuna 9.-10.5.7.5.2024
- Sveitsin kuljetustyöntekijöiltä tukea Suomen työntekijöille3.5.2024
- AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokon vappupuhe Helsingin Kansalaistorilla - ”Työnantajien oikeuksille tarvitaan rajat”1.5.2024
- Itävallasta tukea ja solidaarisuutta AKT:lle30.4.2024
- Ruotsi, Turkki, Norja, Espanja - kansainvälinen tuki vyöryy suomalaisille työntekijöille - myös mielenilmauksia luvassa30.4.2024
- AKT:n toimistot siirtyvät kesäaikaa torstaina 2.5. - Toimistot suljetaan 30.4. klo 1330.4.2024
- Viron merimiehet liittyvät tukirintamaan26.4.2024
- Suomalaisille työntekijöille tukea Belgiasta24.4.2024
- ETF: Kansainvälinen huoli Suomen tilanteesta kasvaa23.4.2024
Päivitetty: 3.1.2022