Piirainen työtaistelutoimista: Ihmiset ymmärtävät tilanteen
25.10.2018
AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen sanoo hallituksen irtisanomisesitystä vastustavien työtaistelutoimien purreen ja porukan ymmärtävän niiden merkityksen.
AKT on mukana vastustamassa hallituksen esittämää ns. irtisanomislakia.
− Laki on äärimmäisen epäoikeudenmukainen ja eriarvoistava. AKT:n jäsenistöstä suuri osa työskentelee pienissä yrityksissä, joita irtisanomislaki koskisi. Näissä yrityksissä työskentelee myös paljon naisia ja nuoria, sanoo Marko Piirainen.
Piiraisen mukaan ongelmallista on myös se, että pienissä yrityksissä on suhteellisesti vähemmän luottamusmiehiä ja työsuojeluvaltuutettua kuin isoissa. Tämän takia myös työntekijöiden oikeuksien valvominen irtisanomistilanteissa olisi vaikeaa.
Edessä 3. vaihe?
AKT:n työtaistelutoimien ensimmäinen vaihe oli 17.−30. syyskuuta, jolloin ns. kumipyöräpuoli oli lähes kokonaan ylityökiellossa. Toinen vaihe oli 8.−28.lokakuuta, jolloin satamat, terminaalit ja autoliikenne olivat ylityö- ja vuoronvaihtokiellossa.
− Kuun vaihteessa AKT:n hallitus kokoontuu päättämään mahdollisesti tarvittavista jatkotoimista, sanoo Piirainen.
Hän toivoo kuitenkin, että hallitus vetää irtisanomislakiesityksen pois valmistelusta, jonka jälkeen voitaisiin palata normaaliin päivärytmiin.
− AKT aloittaa työtaistelutoimien purkamisen heti kun hallitus vetää irtisanomislakiesityksen pois valmistelusta, sanoo Piirainen.
Työtaistelutoimet purreet
Piiraisen mukaan AKT:n työtaistelutoimien merkitys on ymmärretty hyvin niin omissa porukoissa kuin laajemminkin kansalaisten keskuudessa. Työtaistelutoimet ovat myös purreet ja näkyneet ihmisten arjessa pääasiassa pääkaupunkiseudulla ja isoimmissa kaupungeissa.
− Kentältä tullut palaute on ollut kannustavaa. Ihmiset keskustelevat paljon siitä, miten laajasti tästä on vaikutuksia tulevaisuudessa ja kuinka isosta asiasta on kysymys. Ihmiset ymmärtävät miksi tässä tilanteessa ollaan, sanoo Marko Piirainen.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- Eduskunta äänesti työntekijöiden oikeuksia vastaan 107 - 578.5.2024
- AKT:n toimistot suljetaan keskiviikkona 8.5. klo 12.30 - Toimistot suljettuna 9.-10.5.7.5.2024
- Sveitsin kuljetustyöntekijöiltä tukea Suomen työntekijöille3.5.2024
- AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokon vappupuhe Helsingin Kansalaistorilla - ”Työnantajien oikeuksille tarvitaan rajat”1.5.2024
- Itävallasta tukea ja solidaarisuutta AKT:lle30.4.2024
- Ruotsi, Turkki, Norja, Espanja - kansainvälinen tuki vyöryy suomalaisille työntekijöille - myös mielenilmauksia luvassa30.4.2024
- AKT:n toimistot siirtyvät kesäaikaa torstaina 2.5. - Toimistot suljetaan 30.4. klo 1330.4.2024
- Viron merimiehet liittyvät tukirintamaan26.4.2024
- Suomalaisille työntekijöille tukea Belgiasta24.4.2024
- ETF: Kansainvälinen huoli Suomen tilanteesta kasvaa23.4.2024
Päivitetty: 5.6.2019