ITF 2018: Turismisektorilla järjestämiskampanja
19.10.2018
Turismi kasvaa edelleen voimakkaasti erityisesti Aasiassa.
ITF:n turismisektorin kokoukseen Singaporessa osallistunut AKT:n palkkasihteeri Katri Höök sanoo matkailualaan vaikuttavat erityisesti neljä megatrendiä: teknologian muutos, väestölliset muutokset, globalisaatio ja ilmastonmuutos.
− Matkailusektorin haasteita ovat erityisesti huono järjestäytyminen. ITF onkin käynnistämässä globaaleja järjestäytymiskampanjoita erityisesti monikansallisissa yrityksissä, kuten Thomas Cookissa ja TUIssa, sanoo Höök.
Alan isoja ongelmia globaalissa kuvassa ovat huonot työolot, heikot palkat, pitkät työpäivät, silpputyöt, osa-aikaisuus ja kausiluonteisuus. Lisäongelmia tuovat alustatalouden epäselvä lainsäädäntö ja siihen liittyvät epätyypilliset työ- tai sopimussuhteet, kuten itsensä työllistäminen, nollasopimukset ja erilaiset keikkasopimukset.
− Itsensä ja perheensä elättäminen vaatii monesti useamman työsopimuksen, jotka kaikki voivat olla lisäksi epävarmoja. Työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen on haasteellista kaikkialla, mutta erityisesti Euroopan ulkopuolella. Edistystä on tapahtunut, mutta pienin askelin, sanoo Höök.
Kokouksessa sovittiin myös, että ITF ottaa turismipalveluihin liittyvät haasteet huomioon kaikkien kuljetussektorien toimintasuunnitelmissa.
− Turismi liittyy tavalla tai toisella kaikkeen kuljetusalan toimintaan, sanoo Katri Höök.
Katri Höökin mukaan ITF käynnistää globaaleja järjestäytymiskampanjoita erityisesti monikansallisissa yrityksissä, kuten Thomas Cookissa ja TUIssa.
ITF:n kokouksessa otettiin kantaa myös seksiturismia vastaan.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- Eduskunta äänesti työntekijöiden oikeuksia vastaan 107 - 578.5.2024
- AKT:n toimistot suljetaan keskiviikkona 8.5. klo 12.30 - Toimistot suljettuna 9.-10.5.7.5.2024
- Sveitsin kuljetustyöntekijöiltä tukea Suomen työntekijöille3.5.2024
- AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokon vappupuhe Helsingin Kansalaistorilla - ”Työnantajien oikeuksille tarvitaan rajat”1.5.2024
- Itävallasta tukea ja solidaarisuutta AKT:lle30.4.2024
- Ruotsi, Turkki, Norja, Espanja - kansainvälinen tuki vyöryy suomalaisille työntekijöille - myös mielenilmauksia luvassa30.4.2024
- AKT:n toimistot siirtyvät kesäaikaa torstaina 2.5. - Toimistot suljetaan 30.4. klo 1330.4.2024
- Viron merimiehet liittyvät tukirintamaan26.4.2024
- Suomalaisille työntekijöille tukea Belgiasta24.4.2024
- ETF: Kansainvälinen huoli Suomen tilanteesta kasvaa23.4.2024
Päivitetty: 5.6.2019