Jarkko Elorantaa pyydettiin jatkamaan SAK:n puheenjohtajana
2.3.2020
Useat ammattiliitot pyysivät tänään maanantaina Jarkko Elorantaa, 53, asettumaan ehdolle SAK:n puheenjohtajaksi seuraavalle nelivuotiskaudelle. Eloranta on valtiotieteiden maisteri ja tehnyt pitkän uran ay-liikkeessä. Hän on johtanut SAK:ta vuodesta 2016 asti.
- Jarkko Eloranta on hoitanut puheenjohtajan tehtävää erinomaisesti, ja hän saanut liitoilta ja niiden jäsenistöltä vahvan tuen työlleen, SAK:n edustajiston ja PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen kehuu.
Rönni-Sällisen mukaan Jarkko Eloranta tukee liittoja niiden työssä ja toimii rakentavasti suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan niin Suomessa kuin laajemmin Euroopassa.
- Jarkolla on jalat maassa ja hän keskusjärjestöpuheenjohtajanakin on vahvasti heikomman puolella. Kun keskusjärjestöjen rooliin kohdistuu paineita ja suomalainen työmarkkinamalli hakee muotoaan, on tärkeää, että meillä on puheenjohtaja, joka toimii liittoja ja keskusjärjestöä yhdistävänä voimana ja kykenee suuntaamaan katseensa tulevaisuuteen.
Puheenjohtaja valitaan 1.–3. kesäkuuta 2020 pidettävässä SAK:n edustajiston järjestäytymiskokouksessa. Kokouksessa valitaan puheenjohtajan lisäksi edustajiston jäsenet vuosiksi 2020–2024.
Jarkko Elorantaa Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n puheenjohtajaksi pyytäneet liittopuheenjohtajat:
Auto ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT: Marko Piirainen
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL: Päivi Niemi-Laine
Suomen Merimies-Unioni: Simo Zitting
Palvelualojen ammattiliitto PAM: Annika Rönni-Sällinen
Paperiliitto: Petri Vanhala
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU: Heidi Nieminen
Rakennusliitto: Matti Harjuniemi
Rautatiealan unioni RAU: Tero Palomäki
Suomen Muusikkojen Liitto: Ahti Vänttinen
Sähköliitto: Sauli Väntti
Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Teme: Karola Baran (toiminnanjohtaja)
Teollisuusliitto: Riku Aalto
Jarkko Eloranta ja Annika Rönni-Sällinen.
Päivitetty: 2.3.2020
Viimeisimmät uutiset
- Eduskunta äänesti työntekijöiden oikeuksia vastaan 107 - 578.5.2024
- AKT:n toimistot suljetaan keskiviikkona 8.5. klo 12.30 - Toimistot suljettuna 9.-10.5.7.5.2024
- Sveitsin kuljetustyöntekijöiltä tukea Suomen työntekijöille3.5.2024
- AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokon vappupuhe Helsingin Kansalaistorilla - ”Työnantajien oikeuksille tarvitaan rajat”1.5.2024
- Itävallasta tukea ja solidaarisuutta AKT:lle30.4.2024
- Ruotsi, Turkki, Norja, Espanja - kansainvälinen tuki vyöryy suomalaisille työntekijöille - myös mielenilmauksia luvassa30.4.2024
- AKT:n toimistot siirtyvät kesäaikaa torstaina 2.5. - Toimistot suljetaan 30.4. klo 1330.4.2024
- Viron merimiehet liittyvät tukirintamaan26.4.2024
- Suomalaisille työntekijöille tukea Belgiasta24.4.2024
- ETF: Kansainvälinen huoli Suomen tilanteesta kasvaa23.4.2024
Päivitetty: 2.3.2020