SAK: Hallituksen työttömyysturvaleikkaukset eivät lisää työpaikkoja
15.10.2015
SAK muistuttaa, että ansiosidonnaisen päivärahan leikkaaminen ei lisää työpaikkoja.
– Hallituksen esittämä raju leikkaus ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan heikentää työttömien toimeentuloa ja uhkaa ajaa osan työttömistä toimeentulotuen piiriin, SAK:n työelämäasioiden johtaja Saana Siekkinen painottaa.
SAK on leikkausta valmistelleessa työryhmässä korostanut, ettei se hyväksy ansioturvaan kohdistuvaa heikennystä.
– Hallitus on ohjelmassaan yksipuolisesti päättänyt leikata palkansaajien ja työnantajien yhdessä rahoittamaa työttömyysturvaa. SAK on työmarkkinaesityksessään tarjoutunut pienentämään työnantajien maksukuormaa kasvattamalla palkansaajien osuutta ansioturvan rahoituksesta.
Työryhmässä SAK kuitenkin pyrki mahdollisimman oikeudenmukaisiin keinoihin toteuttaa hallituksen päättämä ansioturvan leikkaus. SAK ei ollut valmis pidentämään työssäoloehtoa, jotta nuoret ja pätkätyöläiset pääsisivät edelleen ansioturvan piiriin. Lisäksi SAK halusi turvata ikääntyneiden työttömien toimeentulon, koska heidän uudelleen työllistyminen on kaikkein vaikeinta.
Siekkinen tähdentää, että ansioturvan leikkaus pienentää suomalaisten sosiaaliturvaa lähes 347 000 työttömän tilanteessa. Samaan aikaan hallitus vielä karsii työllistämisen määrärahoja.
Suomen suurin palkansaajakeskusjärjestö haluaa nopeasti helpottaa työttömien mahdollisuutta omaehtoiseen opiskeluun työttömyysturvalla.
– Jokaiselle työttömälle on turvattava TE-toimistojen palvelut. Uuteen työhön tai koulutukseen siirtymistä on tuettava heti työttömyyden alkaessa, sillä kouluttautuminen ja henkilökohtainen palvelu nopeuttavat työllistymistä.
Siekkinen muistuttaa, että kesäkuussa sovitussa työllisyys- ja kasvusopimuksen jatkossa SAK vaikutti siihen, että hallituksen työttömyysturvaleikkauksia saatiin myöhennettyä vuodella. Hallitusohjelman liitteenä olevassa leikkauslistassa säästöjen oli tarkoitus tulla voimaan jo ensi vuonna.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- Sveitsin kuljetustyöntekijöiltä tukea Suomen työntekijöille3.5.2024
- AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokon vappupuhe Helsingin Kansalaistorilla - ”Työnantajien oikeuksille tarvitaan rajat”1.5.2024
- Itävallasta tukea ja solidaarisuutta AKT:lle30.4.2024
- Ruotsi, Turkki, Norja, Espanja - kansainvälinen tuki vyöryy suomalaisille työntekijöille - myös mielenilmauksia luvassa30.4.2024
- AKT:n toimistot siirtyvät kesäaikaa torstaina 2.5. - Toimistot suljetaan 30.4. klo 1330.4.2024
- Viron merimiehet liittyvät tukirintamaan26.4.2024
- Suomalaisille työntekijöille tukea Belgiasta24.4.2024
- ETF: Kansainvälinen huoli Suomen tilanteesta kasvaa23.4.2024
- Suomi ottaa työntekijöiden oikeuksissa sadan vuoden takapakin19.4.2024
- Turkista tukea Suomen kuljetusliitoille19.4.2024
Päivitetty: 5.6.2019