SAK: Irtisanomislaki vedettävä kokonaan pois
1.10.2018
SAK:n hallitus käsitteli ajankohtaista työmarkkinatilannetta ja totesi, että keskiviikkona 3.10. alkavat järjestölliset toimet perutaan vain, mikäli maan hallitus luopuu kokonaan irtisanomislain valmistelusta.
– Emme näe edellytyksiä neuvotella irtisanomislaista hallituksen kanssa. Tällä hallituskaudella toteutetut kiky-sopimuksen vaatimukset sekä tuntuvat heikennykset työttömyysturvaan vievät pohjan vaatia työntekijöiltä uusia myönnytyksiä, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta toteaa.
SAK:ssa kummeksutaan myös hallituksen passiivisuutta palkansaajaliikkeen suuntaan. Kolmikannan ohittaminen on johtanut tilanteeseen, jossa ammattiyhdistysliike joutuu puolustamaan jäseniään järjestöllisillä toimilla.
– Mahdollisuudet neuvotteluun syntyvät vain, jos hallitus vetää irtisanomislain pois valmistelusta. Olemme omalta osaltamme valmiit ratkaisemaan syntynyttä kiistaa, mutta meitä ei ole kutsuttu pöytään neuvottelemaan aidosti työllisyyttä parantavista toimista, Eloranta sanoo.
SAK:n liitot ovat valmiina laajentamaan toimiaan, mikäli hallitus jatkaa vahingollisen irtisanomislain valmistelua. Eloranta toivookin, että hallituksella olisi oikea käsitys työmarkkinoiden tulehtuneesta tilanteesta. Hän kehottaa hallitusta laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen ennen irtisanomislain antamista eduskunnalle.
– Talouden nousuvire lisää työllisyyttä ja tarkoittaa lisääntyviä tilauksia Suomen elinkeinoelämälle. Nyt olisi tärkeintä ottaa täysi hyöty irti talouskasvusta, eikä luoda epävarmuutta työmarkkinoille epäoikeudenmukaisella ja syrjivällä irtisanomislailla.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- Eduskunta äänesti työntekijöiden oikeuksia vastaan 107 - 578.5.2024
- AKT:n toimistot suljetaan keskiviikkona 8.5. klo 12.30 - Toimistot suljettuna 9.-10.5.7.5.2024
- Sveitsin kuljetustyöntekijöiltä tukea Suomen työntekijöille3.5.2024
- AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokon vappupuhe Helsingin Kansalaistorilla - ”Työnantajien oikeuksille tarvitaan rajat”1.5.2024
- Itävallasta tukea ja solidaarisuutta AKT:lle30.4.2024
- Ruotsi, Turkki, Norja, Espanja - kansainvälinen tuki vyöryy suomalaisille työntekijöille - myös mielenilmauksia luvassa30.4.2024
- AKT:n toimistot siirtyvät kesäaikaa torstaina 2.5. - Toimistot suljetaan 30.4. klo 1330.4.2024
- Viron merimiehet liittyvät tukirintamaan26.4.2024
- Suomalaisille työntekijöille tukea Belgiasta24.4.2024
- ETF: Kansainvälinen huoli Suomen tilanteesta kasvaa23.4.2024
Päivitetty: 5.6.2019