SASK kouluttaa jälleen lähettiläitä
21.2.2017
Viikonlopun mittainen lähettiläskoulutus sopii kaikille kansainvälisestä vaikuttamistyöstä ja työntekijöiden globaaleista oikeuksista kiinnostuneille.
SASK kouluttaa jälleen uusia lähettiläitä 1–2. huhtikuuta Hotelli Nuuksiossa Kirkkonummella.
Suuren suosion saanut koulutus sopii kaikille kansainvälisestä vaikuttamisesta ja työntekijöiden oikeuksista kiinnostuneille. Viikonlopun aikana pureudutaan niin kampanjatyöhön kuin SASKin toimintaan kehittyvissä maissa.
Koulutuksen jälkeen lähettiläät voivat toimia SASKin äänitorvina omilla työpaikoillaan ja eri tapahtumissa ympäri Suomen.
Koulutus alkaa lauantaina 1. huhtikuuta kello 9.30 ja päättyy sunnuntaihin 2. huhtikuuta kello 15 mennessä. SASK maksaa osallistujien majoituksen, ruoan ja ohjelman. Pitkämatkalaisille kustannetaan myös matkat Kirkkonummelle ja takaisin halvimman kulkuvälineen mukaan.
Pyrimme siihen, että koulutukseen osallistuisi mahdollisimman tasapuolisesti SASKin toiminnasta kiinnostuneita ihmisiä eri aloilta eri puolilta Suomea.
Koulutukseen voi hakea tällä lomakkeella 5. maaliskuuta asti.
Koulutuksen kansainvälinen vieras on tällä kertaa 33-vuotias ay-aktiivi Phyo Sandar Soe, joka päätyi 15-vuotiaana vaatetehtaaseen töihin ja omisti elämänsä työntekijöiden oikeuksien puolustamiselle kotimaassaan Myanmarissa.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- Eduskunta äänesti työntekijöiden oikeuksia vastaan 107 - 578.5.2024
- AKT:n toimistot suljetaan keskiviikkona 8.5. klo 12.30 - Toimistot suljettuna 9.-10.5.7.5.2024
- Sveitsin kuljetustyöntekijöiltä tukea Suomen työntekijöille3.5.2024
- AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokon vappupuhe Helsingin Kansalaistorilla - ”Työnantajien oikeuksille tarvitaan rajat”1.5.2024
- Itävallasta tukea ja solidaarisuutta AKT:lle30.4.2024
- Ruotsi, Turkki, Norja, Espanja - kansainvälinen tuki vyöryy suomalaisille työntekijöille - myös mielenilmauksia luvassa30.4.2024
- AKT:n toimistot siirtyvät kesäaikaa torstaina 2.5. - Toimistot suljetaan 30.4. klo 1330.4.2024
- Viron merimiehet liittyvät tukirintamaan26.4.2024
- Suomalaisille työntekijöille tukea Belgiasta24.4.2024
- ETF: Kansainvälinen huoli Suomen tilanteesta kasvaa23.4.2024
Päivitetty: 5.6.2019