SASKin työ tuottaa tulosta – Nigerin kuljettajille työehtosopimus

28.8.2015

Koko maan kattava työehtosopimus on historiallinen saavutus, joka parantaa ammattikuljettajien elämää monella tavoin. Se auttaa myös vähentämään onnettomuuksia.

Vähintään 20 000 nigeriläistä autonkuljettajaa saa sopimuksen myötä useita työsuhteeseen kuuluvia perusetuja. Asioita, jotka ovat meille arkipäivää, mutta Nigerissä harva kuljettaja on osannut edes haaveilla niistä. SASK on edesauttanut sopimuksen syntymistä tukemalla kuljetusalan liittohanketta Länsi-Afrikassa.

– Kuskeille kuuluu tulevaisuudessa minimipalkka, eläke ja tapaturmavakuutus sekä vakuutus työperäisten sairauksien varalta. Lisäksi he saavat oikeuden palkalliseen lomaan sekä työajanseurannan, kertoo kuljetusalan ammattiliittojen kansainvälisen kattojärjestön ITF:n edustaja Bayla Sow.

Tähän mennessä kuljettajat ovat tehneet työtä henkensä kaupalla monestakin syystä, kertoo SASKin ohjelmasuunnittelija Tarja Valtonen. Heitä ovat uhanneet paitsi lukuisat väsymyksestä johtuvat onnettomuudet myös esimerkiksi maantierosvot.

– Kuskit ajavat yhtä soittoa pitkiä matkoja monen maan läpi, maksavat omasta pussistaan lahjuksia epämääräisillä tarkastuspisteillä ja joutuvat usein odottelemaan viikkokausia matkan päätepisteissä ilman mitään korvauksia. Nyt edes osa näistä ongelmista saadaan ratkaistua, Valtonen kuvailee.

Ratkaisuja kuljettajien turvallisuuden parantamiseksi

SASKin ja ITF:n yhteisessä hankkeessa on etsitty keinoja kuljettajien turvallisuuden parantamiseksi. Heille on kehitetty muun muassa tunnistekortti, jonka avulla he saavat apua sen maan ammattiliitosta, jossa sattuvat olemaan – kansallisuudesta riippumatta.

Valtakunnallinen työehtosopimus on kuitenkin paras keino taata työntekijöille kunnolliset työehdot ja säännöksiä turvallisuuden parantamiseksi. Sitä monissa SASKin hankkeissa tavoitellaan viime kädessä.

– Niger on ensimmäinen Länsi-Afrikan kuljetushankkeessa mukana ollut maa, jossa saavutettiin kattava työehtosopimus, Valtonen iloitsee.

Sopimuksen allekirjoitustilaisuudessa olivat läsnä sekä liikenneministeri että työ- ja sosiaaliasioiden ministeri. He lupasivat edistää sopimuksen toimeenpanoa työntekijä- ja työnantajaliitoissa.

Nigerin sopimus vauhdittaa työehtojen parantamista myös muissa Länsi-Afrikan maissa kuten Norsunluurannikolla, Malissa ja Guineassa.

Länsi-Afrikan kuljetushanketta tukee Suomessa Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT.


Päivitetty: 5.6.2019