Uuden palkansaajakeskusjärjestön selvitystyö on päättynyt.

1.6.2016

Hanke uuden palkansaajakeskusjärjestön perustamiseksi päättyy
 

Liittojen kokous totesi, että uutta keskusjärjestöä ei kyetä perustamaan alun perin suunnitellussa aikataulussa ja laajuudessa. Myöskään hankkeen jatkamista uudella valmistelulla ei pidetty tarkoituksenmukaisena.
 
Puheenvuoroissa todettiin, että syyt ja tarpeet palkansaajien yhteistyön tiivistämiseksi ovat kuitenkin edelleen olemassa.
 
– SAK ja STTK jatkavat toimintaansa itsenäisinä järjestöinä, mutta palkansaajien yhteistyön tiivistäminen ja toiminnan kehittäminen on tulevaisuudessa entistäkin tärkeämpää.
 
– Nyt päättyneen hankkeen selvitysmateriaalit ja linjaukset uusien yhteistyön muotojen rakentamiseksi ja asioiden yhteisen valmistelun vahvistamiseksi tullaan hyödyntämään. Yhteistyölle yli keskusjärjestörajojen on työmarkkinoiden voimakkaassa murroksessa korostunut tarve, liittojen kokous linjasi.

 


Päivitetty: 5.6.2019