SAKKI ry

Liity myös parhaaseen amisporukkaan eli SAKKI ry:n jäseneksi veloituksetta!

AKT tarjoaa opiskelijajäsenilleen Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto - SAKKI ry:n opiskelijakortin ilmaiseksi.

Opiskelijakortilla pääset hyödyntämään VR:n ja Matkahuollon opiskelija-alennuksia, saat Turvan matkustaja- ja vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen sekä satoja muita etuja lataamalla opiskelijoiden etupalvelu Frank-app:n puhelimeesi. Lisäksi voit halutessasi tilata opiskelijakorttiisi kansainvälisen ISIC-ominaisuuden, jolloin pääset myös kansainvälisten opiskelijaetuuksien äärelle ulkomailla käydessäsi! 


SAKKI ry on #amistenasialla niin paikallisissa opiskelijakunnissa kuin ministeriöissä aina kansainväliselle tasolle asti. Lisäksi järjestämme amiksille koulutuksia ja tapahtumia, joiden kautta on mahdollisuus päästä oppimaan uutta esimerkiksi yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.

Lisätietoja SAKKIsta ja jäsenehdoista löydät nettisivuilta osoitteesta www.sakkiry.fi!

Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto - SAKKI ry perustettiin vuonna 1987 ajamaan amisten etuja ja oikeuksia sekä yhdistämään kaikkia amiksia ympäri maan! SAKKI koostuu henkilöjäsenistä, jäsenopiskelijakunnista sekä yhteisöjäsenistä. Yli 100 000 jäsenen SAKKIa johtaa 13-henkinen amiksista koostuva liittohallitus, jonka valitsee joka toinen vuosi järjestettävä liittokokous.

SAKKI-aktiivit tekevät tärkeää työtään omissa amiksissaan sekä esimerkiksi joka syksyisellä oppilaitoskiertueellamme. SAKKI on #amistenasialla niin paikallisista opiskelijakunnista ministeriöiden kautta aina kansainväliselle tasolle asti.

Tervetuloa mukaan toimintaan!


Päivitetty: 5.10.2022