Päivärahat

1.1.2019 alkaen

Kotimaassa:

Työntekijälle maksetaan kotimaan osapäiväraha jos hän ei voi ruokailla asemapaikkakunnalla 10 tuntiin, eikä työnantaja ole järjestänyt ruokailua. Osapäiväraha on 17,40 euroa jokaiselta täydeltä 10 tunnin jaksolta. Kymmenen tunnin jaksoon lasketaan myös asemapaikkakunnalla tapahtuva lastaus- ja purkausaika ruokailumahdollisuuden puuttuessa.

Työntekijälle maksetaan kotimaan yöpymisraha ( kotimaan osapäivärahan lisäksi ) jos hän yöpyy kotipaikkakunnan ulkopuolella, eikä työnantaja ole järjestänyt maksutonta asuntoa. Yöpymisraha on 38,90 euroa.

Ulkomailla:

Milloin työntekijä joutuu oleskelemaan ulkomailla, maksetaan hänelle päivä- ja ruokarahaa yhteensä 58,80 euron vuorokautta kohti laskettuna siitä hetkestä, jolloin työntekijä siirtyy ulkomaan päivä ja ruokarahasäädösten* piiriin. Euroopan ulkopuolella on ruoka- ja päiväraha yhteensä 62,90 euroa.

Jos työntekijälle annetaan vapaa asunto, mutta ei ruokaa, maksetaan vain ruokaraha 33,50 euroa vuorokautta kohti.

Milloin oleskelu ulkomailla täysien vuorokausien lisäksi tai kokonaisuudessaan kestää 10 tuntia, maksetaan työntekijälle puolet ulkomaan ruokarahasta eli 16,75 euroa.

Mikäli työntekijä matkallaan muutoin on oikeutettu tämän pykälän mukaisesti päivä- ja ruokarahaan, on hänellä sama oikeus kuljetuslautallaoloajalta, vaikka lautalla olisi kuljettajalle järjestetty vapaa ruoka ja asunto. Kuljetuslautalla matkustaminen luetaan kuuluvaksi kotimaan ajanjaksoon, mikäli lautan lähtösatama on Suomen satama tai lauttamatka kestää 24 tuntia, muutoin ulkomaan ajanjaksoon.

*Kotimaan ruokaraha ja ulkomaan päivä- ja ruokaraha määräytyvät sen mukaan, kummanko päivärahan tai ruokarahan piirissä työntekijä on kussakin jaksossa pääosin oleskellut.

Milloin työnantaja hankkii ja kustantaa työntekijälle kunnollisen ruoan, ei ruokarahaa tällöin makseta.

1.1.2018 alkaen

Kotimaassa:

Työntekijälle maksetaan kotimaan osapäiväraha jos hän ei voi ruokailla asemapaikkakunnalla 10 tuntiin, eikä työnantaja ole järjestänyt ruokailua. Osapäiväraha on 17,40 euroa jokaiselta täydeltä 10 tunnin jaksolta. Kymmenen tunnin jaksoon lasketaan myös asemapaikkakunnalla tapahtuva lastaus- ja purkausaika ruokailumahdollisuuden puuttuessa.

Työntekijälle maksetaan kotimaan yöpymisraha ( kotimaan osapäivärahan lisäksi ) jos hän yöpyy kotipaikkakunnan ulkopuolella, eikä työnantaja ole järjestänyt maksutonta asuntoa. Yöpymisraha on 38,90 euroa.

Ulkomailla:

Milloin työntekijä joutuu oleskelemaan ulkomailla, maksetaan hänelle päivä- ja ruokarahaa yhteensä 58,00 euron vuorokautta kohti laskettuna siitä hetkestä, jolloin työntekijä siirtyy ulkomaan päivä ja ruokarahasäädösten* piiriin. Euroopan ulkopuolella on ruoka- ja päiväraha yhteensä 62,10 euroa.

Jos työntekijälle annetaan vapaa asunto, mutta ei ruokaa, maksetaan vain ruokaraha 33,10 euroa vuorokautta kohti.

Milloin oleskelu ulkomailla täysien vuorokausien lisäksi tai kokonaisuudessaan kestää 10 tuntia, maksetaan työntekijälle puolet ulkomaan ruokarahasta eli 16,55 euroa.

Mikäli työntekijä matkallaan muutoin on oikeutettu tämän pykälän mukaisesti päivä- ja ruokarahaan, on hänellä sama oikeus kuljetuslautallaoloajalta, vaikka lautalla olisi kuljettajalle järjestetty vapaa ruoka ja asunto. Kuljetuslautalla matkustaminen luetaan kuuluvaksi kotimaan ajanjaksoon, mikäli lautan lähtösatama on Suomen satama tai lauttamatka kestää 24 tuntia, muutoin ulkomaan ajanjaksoon.

*Kotimaan ruokaraha ja ulkomaan päivä- ja ruokaraha määräytyvät sen mukaan, kummanko päivärahan tai ruokarahan piirissä työntekijä on kussakin jaksossa pääosin oleskellut.

Milloin työnantaja hankkii ja kustantaa työntekijälle kunnollisen ruoan, ei ruokarahaa tällöin makseta.

1.1.2017 alkaen

Kotimaassa:

Työntekijälle maksetaan kotimaan osapäiväraha jos hän ei voi ruokailla asemapaikkakunnalla 10 tuntiin, eikä työnantaja ole järjestänyt ruokailua. Osapäiväraha on 17,20 euroa jokaiselta täydeltä 10 tunnin jaksolta. Kymmenen tunnin jaksoon lasketaan myös asemapaikkakunnalla tapahtuva lastaus- ja purkausaika ruokailumahdollisuuden puuttuessa.

Työntekijälle maksetaan kotimaan yöpymisraha ( kotimaan osapäivärahan lisäksi ) jos hän yöpyy kotipaikkakunnan ulkopuolella, eikä työnantaja ole järjestänyt maksutonta asuntoa. Yöpymisraha on 38,40 euroa.

Ulkomailla:

Milloin työntekijä joutuu oleskelemaan ulkomailla, maksetaan hänelle päivä- ja ruokarahaa yhteensä 56,60 euron vuorokautta kohti laskettuna siitä hetkestä, jolloin työntekijä siirtyy ulkomaan päivä ja ruokarahasäädösten* piiriin. Euroopan ulkopuolella on ruoka- ja päiväraha yhteensä 60,60 euroa.

Jos työntekijälle annetaan vapaa asunto, mutta ei ruokaa, maksetaan vain ruokaraha 32,30 euroa vuorokautta kohti.

Milloin oleskelu ulkomailla täysien vuorokausien lisäksi tai kokonaisuudessaan kestää 10 tuntia, maksetaan työntekijälle puolet ulkomaan ruokarahasta eli 16,15 euroa.

Mikäli työntekijä matkallaan muutoin on oikeutettu tämän pykälän mukaisesti päivä- ja ruokarahaan, on hänellä sama oikeus kuljetuslautallaoloajalta, vaikka lautalla olisi kuljettajalle järjestetty vapaa ruoka ja asunto. Kuljetuslautalla matkustaminen luetaan kuuluvaksi kotimaan ajanjaksoon, mikäli lautan lähtösatama on Suomen satama tai lauttamatka kestää 24 tuntia, muutoin ulkomaan ajanjaksoon.

*Kotimaan ruokaraha ja ulkomaan päivä- ja ruokaraha määräytyvät sen mukaan, kummanko päivärahan tai ruokarahan piirissä työntekijä on kussakin jaksossa pääosin oleskellut.

Milloin työnantaja hankkii ja kustantaa työntekijälle kunnollisen ruoan, ei ruokarahaa tällöin makseta.
 
1.1.2016 alkaen

Kotimaassa:

Työntekijälle maksetaan kotimaan osapäiväraha jos hän ei voi ruokailla asemapaikkakunnalla 10 tuntiin, eikä työnantaja ole järjestänyt ruokailua. Osapäiväraha on 17,00 euroa jokaiselta täydeltä 10 tunnin jaksolta. Kymmenen tunnin jaksoon lasketaan myös asemapaikkakunnalla tapahtuva lastaus- ja purkausaika ruokailumahdollisuuden puuttuessa.

Työntekijälle maksetaan kotimaan yöpymisraha ( kotimaan osapäivärahan lisäksi ) jos hän yöpyy kotipaikkakunnan ulkopuolella, eikä työnantaja ole järjestänyt maksutonta asuntoa. Yöpymisraha on 37,90 euroa.

Ulkomailla:

Milloin työntekijä joutuu oleskelemaan ulkomailla, maksetaan hänelle päivä- ja ruokarahaa yhteensä 56,40 euron vuorokautta kohti laskettuna siitä hetkestä, jolloin työntekijä siirtyy ulkomaan päivä ja ruokarahasäädösten* piiriin. Euroopan ulkopuolella on ruoka- ja päiväraha yhteensä 60,40 euroa.

Jos työntekijälle annetaan vapaa asunto, mutta ei ruokaa, maksetaan vain ruokaraha 32,20 euroa vuorokautta kohti.

Milloin oleskelu ulkomailla täysien vuorokausien lisäksi tai kokonaisuudessaan kestää 10 tuntia, maksetaan työntekijälle puolet ulkomaan ruokarahasta eli 16,10 euroa.

Mikäli työntekijä matkallaan muutoin on oikeutettu tämän pykälän mukaisesti päivä- ja ruokarahaan, on hänellä sama oikeus kuljetuslautallaoloajalta, vaikka lautalla olisi kuljettajalle järjestetty vapaa ruoka ja asunto. Kuljetuslautalla matkustaminen luetaan kuuluvaksi kotimaan ajanjaksoon, mikäli lautan lähtösatama on Suomen satama tai lauttamatka kestää 24 tuntia, muutoin ulkomaan ajanjaksoon.

*Kotimaan ruokaraha ja ulkomaan päivä- ja ruokaraha määräytyvät sen mukaan, kummanko päivärahan tai ruokarahan piirissä työntekijä on kussakin jaksossa pääosin oleskellut.

Milloin työnantaja hankkii ja kustantaa työntekijälle kunnollisen ruoan, ei ruokarahaa tällöin makseta.

1.1.2015 alkaen

Kotimaassa:

Työntekijälle maksetaan kotimaan osapäiväraha jos hän ei voi ruokailla asemapaikkakunnalla 10 tuntiin, eikä työnantaja ole järjestänyt ruokailua. Osapäiväraha on 16,50 euroa jokaiselta täydeltä 10 tunnin jaksolta. Kymmenen tunnin jaksoon lasketaan myös asemapaikkakunnalla tapahtuva lastaus- ja purkausaika ruokailumahdollisuuden puuttuessa.

Työntekijälle maksetaan kotimaan yöpymisraha ( kotimaan osapäivärahan lisäksi ) jos hän yöpyy kotipaikkakunnan ulkopuolella, eikä työnantaja ole järjestänyt maksutonta asuntoa. Yöpymisraha on 36,90 euroa.

Ulkomailla:

Milloin työntekijä joutuu oleskelemaan ulkomailla, maksetaan hänelle päivä- ja ruokarahaa yhteensä 56,80 euron vuorokautta kohti laskettuna siitä hetkestä, jolloin työntekijä siirtyy ulkomaan päivä ja ruokarahasäädösten* piiriin. Euroopan ulkopuolella on ruoka- ja päiväraha yhteensä 60,80 euroa.

Jos työntekijälle annetaan vapaa asunto, mutta ei ruokaa, maksetaan vain ruokaraha 32,40 euroa vuorokautta kohti.

Milloin oleskelu ulkomailla täysien vuorokausien lisäksi tai kokonaisuudessaan kestää 10 tuntia, maksetaan työntekijälle puolet ulkomaan ruokarahasta eli 16,20 euroa.

Mikäli työntekijä matkallaan muutoin on oikeutettu tämän pykälän mukaisesti päivä- ja ruokarahaan, on hänellä sama oikeus kuljetuslautallaoloajalta, vaikka lautalla olisi kuljettajalle järjestetty vapaa ruoka ja asunto. Kuljetuslautalla matkustaminen luetaan kuuluvaksi kotimaan ajanjaksoon, mikäli lautan lähtösatama on Suomen satama tai lauttamatka kestää 24 tuntia, muutoin ulkomaan ajanjaksoon.

*Kotimaan ruokaraha ja ulkomaan päivä- ja ruokaraha määräytyvät sen mukaan, kummanko päivärahan tai ruokarahan piirissä työntekijä on kussakin jaksossa pääosin oleskellut.

Milloin työnantaja hankkii ja kustantaa työntekijälle kunnollisen ruoan, ei ruokarahaa tällöin makseta.

1.1.2014 alkaen

Kotimaassa:

Työntekijälle maksetaan kotimaan osapäiväraha jos hän ei voi ruokailla asemapaikkakunnalla 10 tuntiin, eikä työnantaja ole järjestänyt ruokailua. Osapäiväraha on 16,30 euroa jokaiselta täydeltä 10 tunnin jaksolta. Kymmenen tunnin jaksoon lasketaan myös asemapaikkakunnalla tapahtuva lastaus- ja purkausaika ruokailumahdollisuuden puuttuessa.

Työntekijälle maksetaan kotimaan yöpymisraha ( kotimaan osapäivärahan lisäksi ) jos hän yöpyy kotipaikkakunnan ulkopuolella, eikä työnantaja ole järjestänyt maksutonta asuntoa. Yöpymisraha on 36,40 euroa.

Ulkomailla:

Milloin työntekijä joutuu oleskelemaan ulkomailla, maksetaan hänelle päivä- ja ruokarahaa yhteensä 56,90 euron vuorokautta kohti laskettuna siitä hetkestä, jolloin työntekijä siirtyy ulkomaan päivä ja ruokarahasäädösten* piiriin. Euroopan ulkopuolella on ruoka- ja päiväraha yhteensä 60,90 euroa.