Ahtaajat toivovat medialta faktoihin perustuvia asiallisia juttuja lakon syistä ja ahtaajien työstä
20.2.2023
Mediassa esitetyt väitteet ahtaajien ylisuurista palkoista ja heikosta koulutuksesta tuntuvat pahoilta.
Suomen noin kahdesta tuhannesta lakossa olevasta ahtaajasta suunnilleen joka neljäs työskentelee Vuosaaren satamassa ja kuuluu Helsingin Ahtaustyöntekijöihin.
Lakkotoimistoon kokoontuneilla yhteinen toive on, että sopimus saataisiin ja töihin päästäisiin mahdollisimman pian. Toimistolla ollaan myös sitä mieltä, että Elinkeinoelämän keskusliitto EK jumitti neuvotteluja pari kuukautta teknologiateollisuuden neuvottelujen takia. Jos neuvottelut olisi aloitettu ajoissa, niin ne voisivat olla maalissa.
Ahtaajat kritisoivat myös julkisuudessa esitettyjä vientiteollisuuden päiväkohtaisia tappioita. Ei se, että vuoden vientitulot jaetaan 365 päivällä ole sama kuin päiväkohtainen tappio. Tavara vain menee perille hitaammin.
Entä millaisia juttuja ahtaajat sitten toivoisivat? Asiallisia ja faktoihin perustuvia. Se riittäisi.
Lue koko juttu aktlehti.fi: Ahtaajat toivovat medialta faktoihin perustuvia asiallisia juttuja lakon syistä ja ahtaajien työstä
Ahtaajien palkankorotukset alle ns. yleisen linjan eikä teksteihin muutoksia – ammattiosaston puheenjohtaja pitää sovittelijan esitystä todella outona
Sovittelijan esitys on saanut Pasi Boehmin mukaan hämmästyneen vastaanoton siihen tutustuneiden ahtaajien keskuudessa.
− Mitä helkkaria, pitäisikö tässä työehtoja heikentää, kuvaa Boehm kommenttien yleistä linjaa.
Lue Helsingin Ahtaustyöntekijöiden puheenjohtaja Pasi Boehmin kommentit lakkoon aktlehti.fi: Ahtaajien palkankorotukset alle ns. yleisen linjan eikä teksteihin muutoksia – ammattiosaston puheenjohtaja pitää sovittelijan esitystä todella outona
Päivitetty: 20.2.2023
Viimeisimmät uutiset
- AKT: Suomeen on rakennettava uusi työmarkkinamalli, jolla voidaan parantaa ostovoimaa, työssä jaksamista ja kilpailukykyä31.5.2023
- Ismo Kokko pohjoismaisen kuljetustyöntekijöiden liitto NTF:n johtoon24.5.2023
- Mikä parantaisi kuljetusalan imua? - Harri Pasasen mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa23.5.2023
- Paikallinen sopiminen on SAK:laisilla aloilla yleistä, mutta sopimusten tulkinnasta syntyy usein erimielisyyksiä11.5.2023
- Työväen Musiikkitapahtumaan AKT:n jäsenille lipputukea hurjat 75 %9.5.2023
- Matkatoimistoalalle saatu työehtosopimus päättää AKT:n tes-kierroksen5.5.2023
- Jäsenrekisteripalvelut ja työsuhdeneuvonnan puhelinpalvelu keskiviikkona 10.5. klo 12-159.5.2023
- Maksuton Kesäduunari-info auttaa kesätyöntekijöitä2.5.2023
- Matkatoimistoalalle neuvottelutulos2.5.2023
- Työturvallisuuslaki muuttuu – ovatko työpaikat valmiita?28.4.2023
Päivitetty: 20.2.2023