AKT haluaa palkansaajalle rohkeamman puolustajan

12.5.2016


AKT:n tänään Helsingissä kokoontunut kevätvaltuusto päätti irrottautua Uusi Keskusjärjestö -hankkeesta. AKT:n valtuuston puheenvuoroissa korostettiin sitä, että hanke on jo kuopattu, koska niin moni ammattiliitto on irtautunut siitä. Valtuuston keskustelussa nousi esiin myös voimakas halu kehittää SAK:ta.

- Kaikki ammattiliitot eivät valitettavasti olleet vielä valmiita isoon keskusjärjestöremonttiin. Se on meillä joka tapauksessa edessä. Tuntuu, että joissain liitoissa ollaan enemmän kiinnostuneita puolustamaan yrittäjiä ja itsensätyöllistäjiä kuin palkansaajia, ihmettelee Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen.

- AKT haluaa uudistaa SAK:ta puolustamaan rohkeammin palkansaajan oikeuksia. Tulevaisuudessa on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota pätkä töitä tekevien ja nollatuntisopimuksilla työskentelevien ongelmien ratkaisemiseen, korostaa Marko Piirainen.

- SAK-laisen ay-liikkeen on syytä olla ylpeä omista juuristaan. Siksi on erittäin tärkeää, että myös tulevaisuudessa olemme erottamaton osa poliittista työväenliikettä, emmekä yritä peitellä sitä. Reilusti ja avoimesti tunnustamme yhteiskunnallista väriä sekä tiedostamme, ketkä aidosti edustavat suomalaista palkansaajaa vaikkapa eduskunnassa, sanoo puheenjohtaja Piirainen.

Hän toteaa, että nyt jos koskaan tarvitaan yhteiskunnallista vaikuttamista palkansaajan puolesta. – Elinkeinoelämän keskusliitto EK lobbaa omia tavoitteitaan. Palkansaajaliike tarvitsee kovan vastavoiman EK:lle. Kehitetään yhdessä SAK:sta sellainen vastavoima.


Päivitetty: 5.6.2019