Marko Piirainen tavoittelee valtuustopaikkaa Porvoossa

28.1.2017

Porvoossa SDP:n ehdokkaana valtuustopaikkaa tavoitteleva AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen pitää kunnallisvaaleja myös linjavaalina, jossa punnitaan maan hallituksen luottamus.

Porvoossa ensimäistä kertaa kunnallisvaaliehdokkaaksi asettuva Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n puheenjohtaja Marko Piiraisen, 41, keskeiset vaaliteemat ovat kunnallisten palvelujen turvaaminen ja kuntalaisten äänen kuuluminen päätöksenteossa myös vaalien välillä.

Hän on huolissaan myös siitä, että kuntien tehdessä hankintoja päätöksenteossa painaa eniten hinta.

−  Tällöin on aina vaara, että halpa hinta haetaan tinkimällä työntekijöiden palkoista. Tästä on kuljetusalalla huonoja kokemuksia. 

Piirainen pitää tärkeänä, että kunnissa kannettaan tilaajavastuu myös siltä osin, että alihankkijoilta ja yhteistyökumppaneilta edellytetään hyviä käytäntöjä niin lakien kuin työehtojen suhteen.

− Tämä on myös rehellisten yrittäjien etu. Kunnissa ei saa suosia harmaata taloutta.

Kyseessä linjavaali

Marko Piirainen sanoo, että kunnallisvaalit ovat myös linjavaali, missä äänestäjät antavat arvionsa maan hallituksen politiikasta.

− Kuntavaalit ovat ensimmäinen virallinen gallup-otanta Sipilän porvarihallituksen työstä.  Tälle eriarvoistavalle, rikkaita suosivalle, mutta tavallisia palkansaajia, työttömiä, opiskelijoita, lapsiperheitä ja eläkeläisiä syrjivälle kylmälle oikeistopolitiikalle on saatava suunnanmuutos, hän sanoo.

Hän haluaa omalla ehdokkuudellaan rohkaista ihmisiä osallistumaan SDP:n vaalityöhön.

Kokenut taustaryhmä

Vaikka Piirainen pyrkii nyt Porvoossa ensimmäistä kertaa valtuustoon, ei hän ole mukana kunnallispolitiikassa ensimmäistä kertaa.  Vaalikaudella 1997–2000 hän oli Kuhmossa mm. kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen jäsen. Lisäksi hän on toiminut mm. Porvoon sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön sihteerinä ja vaalipäällikkönä sekä puolueosastonsa Hamarin ja Gammelbackan Demarien johtokunnan jäsenenä ja opintosihteerinä.  Edellisissä presidentinvaaleissa Piirainen oli Paavo Lipposen Itä-Uudenmaan kampanjakoordinaattori.

Marko Piiraisen tukiryhmän johto muodostuu kokeneista sosialidemokraattisista kuntapoliitikoista ja ammattiyhdistysvaikuttajista. Sen puheenjohtaja toimii Porvoon kaupunginvaltuuston jäsenenä vuosina 2005 – 2012 ollut aluevastaava Jyrki Timonen ja vaalipäällikkönä Porvoon liikenteen entinen pääluottamusmies, nykyisin AKT:n sopimussihteerinä työskentelevä Jyrki Halvari.

Mukana tukiryhmässä ovat myös mm. Porvoon jalostamon työntekijöiden pääluottamusmies, ammattiliitto TEAMin hallituksen varapuheenjohtaja Sami Ryynänen sekä EKL ry:n porvoolainen puheenjohtaja Matti Hellsten.  

  


Päivitetty: 5.6.2019