AKT: ”Päänavaus ei ole automaatti muille aloille – AKT:n tes-kierros jatkuu”
22.2.2025
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n puheenjohtaja Ismo Kokko on tyytyväinen, että päänavaajana toimineet Teollisuusliitto ja Teknologiateollisuus ovat saaneet sopimuksen aikaiseksi. Näin myös muiden alojen neuvotteluissa on mahdollista päästä eteenpäin. AKT:n osalta neuvottelut jatkuvat, mitään ei ole vielä pedattu valmiiksi.
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT on tyytyväinen, että neuvottelukierroksella on vihdoin pää saatu auki. Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden sopimus ei kuitenkaan merkitse, että muut alat seuraavat automaattisesti perässä.
Yksikään työnantajaliitto ei ole tähän mennessä suostunut keskustelemaan palkankorotuksista mitään, vaan he ovat viitanneet rakentamaansa vientimalliin. Tämän lisäksi auki on vielä lukuisia tekstikysymyksiä puolin ja toisin.
- Meidän muiden liittojen on vielä itse vietävä sopimusneuvottelut maaliin, tämä ei automaattisesti takaa korotuksia kenellekään muulle. Tiiviit neuvottelut AKT:n osalta jatkuvat, ja ne saadaan toivottavasti lähitulevaisuudessa päätökseen, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko sanoo.
AKT neuvottelee yhteensä 17 kuljetusalan sopimuksesta. Valtaosa sopimuksista on päättynyt 31.1.2025 ja nyt esimerkiksi autoliikenteen aloilla ja Finnairin matkustamohenkilökunnan osalta meneillään on jo sopimukseton tila. Ahtausalan sopimukset päättyvät 28. helmikuuta. Neuvotteluja on käyty usealla alalla joulukuusta alkaen.
Seuraa AKT:n neuvottelu-uutisia akt.fi/neuvottelut
Päivitetty: 22.2.2025
Viimeisimmät uutiset
- SAK:n kysely: Henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen lisää irtisanomisia ja kiistoja työpaikoilla29.10.2025
- Hallituksen esitys irtisanomisten helpottamisesta tuo lisää epävarmuutta työntekijöiden elämään23.10.2025
- AKT: Pula rekkaparkeista stressaa kuljettajia6.10.2025
- Finnairin matkustamohenkilökunnan ja Viking Linen työehtosopimukset julkaistu6.10.2025
- Satamien työturvallisuusviikko 6.-10.10.20256.10.2025
- Työperäinen hyväksikäyttö miljardiluokan ongelma - Kiinni jäämisen riskiä pitää suurentaa3.10.2025
- AKT:n Koulutusstipendien syksyn haku käynnissä1.10.2025
- AKT:lle voitto työtuomioistuimessa lakkovahdin irtisanomisesta29.9.2025
- Kuljetusliitot: Työneuvoston lakkauttaminen on lyhytnäköistä ja typerää – epävarmuus työmarkkinoilla kasvaa24.9.2025
- SAK:n Jarkko Eloranta: Leikkaako hallitus työntekijöiltä arkipyhät vai ei?23.9.2025
Päivitetty: 22.2.2025
