Allekirjoita kansalaisaloite paremmista työehdoista! - Fair Transport Europe
17.11.2015
Kansalaisaloitteella haetaan eurooppalaisille kuljetusalan työntekijöille parempia työ- ja elinolosuhteita. Fair Tranport Europe kansalaisaloitteeseen tarvitaan miljoona allekirjoittajaa. Suomen tavoite on 30 000 allekirjoitusta. Allekirjoita heti!
Joukko eurooppalaisia kuljetusalan työntekijöitä käynnisti syyskuussa nimien keräämisen kansalaisaloitteeseen, jolla tavoitellaan parempia ja reilumpia työehtoja sekä työolosuhteita kaikkialla Euroopassa ja kaikilla kuljetusaloilla työskenteleville. Kansalaisaloitteessa halutaan parannuksia lainsäädäntöön ja tehdään muita esityksiä, joilla varmistetaan terve kilpailu ja työntekijöiden yhdenmukainen kohtelu eri liikennemuodoissa.
- Toivomme, että EU-komissio näkee tämän kansalaisaloitteen mahdollisuutena tehdä todellisia parannuksia miljoonien eurooppalaisten kuljetustyöntekijöiden työoloihin, sanoo yksi kansalaisaloitteen alullepanijoista, Euroopan Kuljetustyöntekijäin liiton, ETF:n puheenjohtaja Lars Lindgren.
Euroopassa työskentelee kuljetusaloilla noin 11 miljoonaa ihmistä. Monet heistä joutuvat työskentelemään ala-arvoissa olosuhteissa vailla minkäänlaista työsuhdeturvaa.
Kansalaisaloitteeseen työolojen parantamiseksi tarvitaan miljoona allekirjoitusta, jotta aloite etenisi EU-komission ja edelleen -parlamentin käsittelyyn. Aikaa miljoonan allekirjoituksen saamiseksi kokoon on elokuun 2016 loppuun asti.
Suomesta toivotaan 30 000 allekirjoittajaa. Enemmänkin toki saa tulla.
Kansalaisaloitteen voi allekirjoittaa tästä >>. Linkin takaa löytyy suomenkieliset ohjeet, joiden mukaan on helppo edetä. Allekirjoittamiseen ei tarvita esimerkiksi pankkitunnuksia.
Suomenkieliset nettisivut avattu >>
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- AKT: ”Satonen tekee raskaalle liikenteelle saman mitä Berner taksiliikenteelle”22.11.2023
- Luottamusmiehen aseman heikentäminen on vallan siirtämistä työnantajalle18.11.2023
- Pohjoismaiden kuljetustyöntekijöitä edustava NTF tukee If Metallin taistelua työehtosopimuksesta Teslan työntekijöille16.11.2023
- SAK:n Saana Siekkinen: EK ylistää kampanjassaan sanelemaansa hallitusohjelmaa8.11.2023
- SAK on valmis edistämään kilpailukyvyn ja ostovoiman turvaavaa työmarkkinamallia6.11.2023
- Ruotsissa Teslan työntekijät lakossa – kuljetustyöntekijöiden Transport tukitoimiin neljässä satamassa1.11.2023
- SAK: Aloitamme astetta kovemmat työtaistelutoimet31.10.2023
- 167 työntekijöiden edustajaa allekirjoitti vetoomuksen Lapin vaalipiirissä23.10.2023
- Kansainvälinen kuljetustyöntekijöiden liitto ITF tuomitsee väkivallan kärjistymisen Gazassa ja Israelissa20.10.2023
- Työturvallisuuskeskus: Maksuton sovellus työsuojeluvaalien järjestämiseen työpaikalla19.10.2023
Päivitetty: 5.6.2019