SAK haluaa siirtää verotuksen painopisteen työstä pääomiin ja varallisuuteen
1.2.2019
SAK haluaa turvata hyvinvointivaltion ja matalat tuloerot myös seuraavalla hallituskaudella. Julkiset palvelut ja etuudet ovat SAK:n mielestä helpoiten rahoitettavissa oikeudenmukaisen verotuksen avulla niin, että verotuksen painopiste siirtyy työn verotuksen korotuksista pääomien ja varallisuuden verottamiseen.
– Ilman tehokasta verojärjestelmää ja korkeaa verotusta emme voi taata rahoitusta hyvinvointivaltiolle. Korkeat veroasteet ovatkin tyypillisiä kaikille Pohjoismaille, pääekonomisti Ilkka Kaukoranta huomauttaa.
– Verotuksen perimmäinen tarkoitus on tietysti rahoittaa julkisen sektorin toiminta. Pohjoismainen hyvinvointivaltio etuuksineen ja palveluineen ei ole pelkästään ihmisten halu ja etu, vaan myös kansantalouden tärkeä tukipilari.
SAK:n pääekonomisti muistuttaa, että verotus on kansantalouden tärkeä tukipilari.
– Veroilla rahoitetut liikenneväylät mahdollistavat työvoiman ja tavaroiden liikkuvuuden. Julkinen hallinto ja oikeuslaitos turvaavat vakaan ja ennustettavan toimintaympäristön. Hyvin toimivan julkisen sektorin hyödyt kansantaloudelle ovat siis laajat ja ilmeiset, pääekonomisti perustelee verolinjauksia blogikirjoituksessaan.
SAK:n tärkeimmät vaalitavoitteet
- Hyvinvointivaltion turvaaminen edellyttää julkista taloutta vahvistavaa veropolitiikkaa.
- Perusteettomien verotukien karsiminen lisää verotuloja ja yhdenvertaisuutta.
- Uusi varallisuusvero ja veropohjien tiivistäminen siirtävät verotuksen painopistettä pääomiin.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- AKT:n hallitus antoi valtuudet päättää työtaistelutoimista17.2.2025
- Neuvottelut jurraavat liki paikoillaan14.2.2025
- SLL, AKT ja IAU yhteistyöhön - tavoitteena lentoliikenteeseen toimialakohtaiset tes-ratkaisut14.2.2025
- Autoliikenteen sekä huolinta-alan työehtosopimusneuvotteluita jatkettu11.2.2025
- AKT tukee Teollisuusliiton tes-neuvotteluja neljännellä saarrolla12.2.2025
- Huolinta-alan neuvottelut alkuun, elintarvikealan automiesten neuvottelut jatkuvat7.2.2025
- SASK kouluttaa uusia lähettiläitä huhtikuussa – haku on auki nyt7.2.2025
- AKT:n tes-neuvotteluissa ei juuri edistystä5.2.2025
- SAK: EK:n ehdottamat veronkevennykset suosivat rikkaita ja murentaisivat talouspolitiikan uskottavuuden5.2.2025
- AKT tukee Teollisuusliiton tes-neuvotteluja kolmannella saarrolla5.2.2025
Päivitetty: 5.6.2019