Jaakko Polttila keilasi AKT:n mestariksi
2.3.2015
Jaakko Polttila, Rauman osasto 134, keilasi AKT:n mestariksi tiukan finaalin päätteeksi. Toiseksi sijoittunut osasto 009:n Marko Luukkonen taipui toiseksi vain 17 pisteen erolla. Kolmanneksi Mikkelin keilahallissa käydyissä 25. keilamestaruuskilpailuissa sijoittui Tapani Nopanen, osasto 136 Hamina.
- Seiskakeila oli minulle tänään vaikea. Löysin kaadot pariin viimeiseen sarjaan, arvioi Rauman satamassa koneahtaajana toimiva mestari Jaakko Polttila.
Hän lähti 14 keilaajan finaaliin toiselta sijalta. Alkukilpailun jälkeen kärjessä ollut Rauman Sami Javanainen ei finaaliin Mikkeliin ilmestynyt.
Marko Luukkonen keilasi ensimmäiset kuusi sarjaa parhaiten pistein 1 304. Polttila oli toinen 78 pistettä jäljessä. Luukkonen vei finaalia aina viimeiseen sarjaan asti. Siinä Polttila ja Luukkonen keilasivat vastakkain. Polttila voitti sarjan pistein 217 – 188 ja tähän ratkesi myös kilpailun voitto. Loppupisteet 2 376 – 2 359.
AKT:n mestaruus oli Jaakko Polttilalle jo neljäs. Ensimmäisen mestaruutensa hän voitti jo vuonna 1992. Loput kaksi mestaruutta ovat vuosilta 1993 ja 2003.
Polttila lupaa myös puolustaa mestaruuttaan ensi vuonna, jolloin mestaruudet ovat jaossa samoin Mikkelissä, Mikkelin Automiehet osasto 012:n toimiessa isäntänä.
Naisten mestaruuden voitti Sari Turkia, Lappeen Automiehet osasto 062, pisteet 1 234.
Naisten 2-hengen joukkuekilpailun voitti Lappeen Automiesten pari Sari Turkia – Sanna Ohrimovitsch, 2 322.
Miesten 2-hengen joukkuekilpailun ykköspari on Aarre Alajoki – Ahti Leväniemi, Seinäjoen Automiehet osasto 018, 2 586 pistettä.
Miesten 4-hengen joukkuekilpailun voitti Seinäjoen Automiesten kvartetti Antti Luokkala, Teuvo Junell, Aarre Alajoki ja Ahti Leväniemi, 5 010 pistettä.
Eläkeläisten sarjan ykkönen oli Aarre Alajoki Seinäjoen Automiehet osasto 018, 1269 pistettä.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- Matkatoimistoalan ja Finnairin matkustamohenkilöstön neuvotteluissa pohditaan esityksiä15.5.2025
- Finnairin matkustamohenkilöstön ja matkatoimistoalan neuvotteluissa etenemistä9.5.2025
- Liikenneopetusalalle työehtosopimus8.5.2025
- Huolinta-alan varastoterminaali- ja satamatyöntekijöiden palkkataulukot uudelle sopimuskaudelle8.5.2025
- Maksuton Kesäduunari-info neuvoo kesätyöntekijöitä koko kesän ajan5.5.2025
- Vappuviikolla neuvoteltu matkatoimistoalan ja matkustamohenkilöstön työehtosopimuksista2.5.2025
- AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokon vappupuhe Turun Vähätorilla - Työtä ja hyvinvointia1.5.2025
- AKT:n 2. varapuheenjohtaja Niko Blom vappupuhe Lahdessa - katsetta on suunnattava myös paremman ja oikeuden mukaisemman tulevaisuuden rakentamiseen.1.5.2025
- AKT:lle neuvottelutulos liikenneopetusalan työehtosopimusneuvotteluista30.4.2025
- Rautatiealan Unioni RAU: VR-Yhtymälle sakot työtuomioistuimesta: sovittujen työvuorojen rikkominen jatkuu rangaistuksesta huolimatta29.4.2025
Päivitetty: 5.6.2019