Kuljettajien ammattipätevyyksien uusimiseen 10 kuukauden jatkoaika
25.2.2021
Valtioneuvosto on myöntänyt 10 kuukauden jatkoajan 1.9.2020−30.6.2021 päättyvien ammattipätevyyksien uusimiseen.
Kuuntelivat kerran meitä, sanoi AKT:n 2. varapuheenjohtaja Harri Pasanen kuultuaan valtioneuvoston päätöksen kuljettajien ammattipätevyyksien jatkamisesta.
AKT esitti kuljettajien ammattipätevyyskoulutuksen poikkeussäännöksen jatkamista omassa lausunnossaan EU:n esityksen mukaisesti. Myös EU:n komissiossa Suomi oli kannattanut poikkeussäännöksen jatkamista.
Liikenne- ja viestintäministeriö ei kannanotossaan sen sijaan nähnyt tarvetta poikkeusajan jatkamiseen. Valtioneuvosto päätti ministeriön vastustuksesta huolimatta jatkaa ammattipätevyyksien voimassaoloa.
Valtioneuvoston päätöksen mukaan 1.9.2020−30.6.2021 välisenä aikana päättyvät kuljettajien ammattipätevyydet ovat voimassa 10 kuukautta päättymispäivästä. Mikäli ammattipätevyys on päättymässä 1.3.2021, niin kuljettajan on suoritettava jatkokoulutus 1.1.2022 mennessä.
Huoli työllisyydestä ja huoltovarmuudesta
Lausunnossaan AKT totesi, että väliaikaiset muutokset ovat tarpeen työllisyyden ja huoltovarmuuden takia. Tavara- ja henkilöliikenteen yritykset työllistävät noin 21 000 henkilöä. Pahimmillaan kuljetukset olisivat voineet pysähtyä ammattipätevyyksien voimassaolon päättyessä. Lausunnossaan AKT kantoi huolta myös huoltovarmuudesta.
− Jos Suomi nyt ilmoittaisi komissiolle, ettei se tule kansallisesti soveltamaan ammattipätevyyden voimassaolon ja sen korttimerkintöjen pidentämistä, saattaisimme oman tavara- ja henkilöliikenteen toimivuuden ja samalla huoltovarmuutemme suunnattoman riskin alaiseksi, koska valitettavasti kukaan ei pysty takaamaan jatkokoulutusten toteutumista ja suorittamismahdollisuuksia koronavirustilanteen pahentuessa edelleen.
− Koronavirustartuntojen ja eri virusmuunnosten lisääntyessä myös ammattikuljettajien parissa on varmistettava, että jokainen ammattikuljettaja on hoitamassa työtehtäviään eikä joudu käyttämään kriittistä aikaa jatkokoulutuksiin, todettiin AKT:n lausunnossa.
Päivitetty: 25.2.2021
Viimeisimmät uutiset
- Ismo Kokko pohjoismaisen kuljetustyöntekijöiden liitto NTF:n johtoon24.5.2023
- Mikä parantaisi kuljetusalan imua? - Harri Pasasen mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa23.5.2023
- Paikallinen sopiminen on SAK:laisilla aloilla yleistä, mutta sopimusten tulkinnasta syntyy usein erimielisyyksiä11.5.2023
- Työväen Musiikkitapahtumaan AKT:n jäsenille lipputukea hurjat 75 %9.5.2023
- Matkatoimistoalalle saatu työehtosopimus päättää AKT:n tes-kierroksen5.5.2023
- Jäsenrekisteripalvelut ja työsuhdeneuvonnan puhelinpalvelu keskiviikkona 10.5. klo 12-159.5.2023
- Maksuton Kesäduunari-info auttaa kesätyöntekijöitä2.5.2023
- Matkatoimistoalalle neuvottelutulos2.5.2023
- Työturvallisuuslaki muuttuu – ovatko työpaikat valmiita?28.4.2023
- Matkatoimistoalan työehtosopimusneuvotteluissa tavoitellaan neuvottelutulosta huhtikuun aikana27.4.2023
Päivitetty: 25.2.2021