Kunnon työn päivänä 7.10. muistutetaan työntekijöiden oikeuksista
30.9.2015
Kunnon työn päivää vietetään maailmanlaajuisesti jälleen 7. lokakuuta.
Suomessa mukaan on ilmoittautunut jo noin 2 500 ihmistä. Ympäri maata järjestetään silloin kymmeniä tapahtumia, joissa kunnon työn teemaan tartutaan eri näkökulmista. Yksittäisiä ihmisiä kannustetaan mukaan tuomaan positiivista henkeä työpaikoille kiittämällä julkisesti työkavereita.
– Päivän ideana on muistuttaa, että jokaisella on oikeus ihmisarvoiseen työhön. Haluamme kiinnittää huomiota työoloihin niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, erityisesti kehittyvissä maissa, korostaa koordinaattori Katri Blomster SASKista.
Kunnon työllä viitataan perinteisesti työehtoihin ja työelämän oikeuksiin. Suomessakin on tänä syksynä havahduttu huomaamaan, että nämä oikeudet eivät suinkaan ole muuttumattomia, vaan niitä voidaan heikentää – ja parantaa – paitsi työehtosopimuksin myös lainsäädännöllä. Kunnon työ voi tarkoittaa myös esimerkiksi työhyvinvointia, työilmapiiriä, työturvallisuutta ja hyviä työkavereita.
– Jokainen voi viettää teemapäivää omista lähtökohdistaan ja määritellä, mitä kunnon työ merkitsee itselle ja omassa työyhteisössä, Blomster toteaa.
Teemapäivässä voi olla mukana joko henkilökohtaisesti tai kokonaisena työyhteisönä. Ideana on kiittää työkaveria tai järjestää tempaus kunnon työn puolesta, yksinkertaisimmillaan vaikka reilu kahvitauko (www.reilukauppa.fi/reilukahvitauko).
Mukaan teemapäivää viettämään ovat tänä vuonna ilmoittautuneet muun muassa SOK, Väestöliitto, Kokkolan kaupunki, Fingrid Koulutuskeskus Salpaus sekä moni ammattiliitto. Mukana siis on niin yrityksiä, julkisyhteisöjä kuin järjestöjäkin. Päivän slogan kuuluu: Juhli. Kiitä. Toimi.
Teemapäivän viettoa koordinoivat Suomessa Akava, SAK ja STTK sekä Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK. Sen taustalla on ay-liikkeen maailmanjärjestö ITUC.
Kunnon työn teemaviikon tapahtumia
Lauantai 3. lokakuuta - Avauspotku Kunnon työn päivään
Wanha Satama, Pikku Satamakatu 3–5, Helsinki, klo 10–18
Tapahtuma avaa kansainvälisen Kunnon työn päivän ympärille rakentuvan teemaviikon. Pääteema on kansainvälisen urheilubisneksen vastuullisuus erityisesti jalkapallon arvokisoissa. Lisäksi nostetaan esille työntekijöiden perusoikeudet ympäri maailman.
Tapahtuman juontaa Ali Jahangiri ja siellä esiintyvät muun muassa valmentaja Keith Armstrong, jalkapallolegenda Atik Ismail, tulevan MM-kisaisännän Qatarin työoloihin perehtynyt asiantuntija Rajeev Sharma sekä kansainvälisen työjärjestön ILOn huippuasiantuntija Kari Tapiola.
Järjestäjä: SASK
Vapaa pääsy.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen: http://www.sask.fi/kaikki/120-uutiset/tapahtumat/kunnon-tyon-paiva/803-ilmoittaudu-kunnon-tyon-paivan-avauspotkuun-paikkoja-rajoitetusti
Keskiviikko 7. lokakuuta - Keskustelutilaisuus: Työ muuttuu – kenen tahdosta?
Helsingin yliopisto, Porthania, Tiedekulma, Yliopistonkatu 3, klo 10–11
Onko yhteiskuntavastuu sanahelinää vai ovatko yritykset valmiita parantamaan työntekijöiden oloja?
Jukka Kurttila, Finlaysonin toimitusjohtaja
Jussi Pakkasvirta, Helsingin yliopiston professori
Heidi Korva, viestintäyrittäjä ja Vaatevallankumous-kampanjan vetäjä ylläpitää keskustelua
Vapaa pääsy.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen: http://www.sask.fi/tapahtumat/807-kunnon-tyon-paivan-keskustelutilaisuus-tyo-muuttuu-kenen-tahdosta
Järjestäjät: Akava, STTK, SAK ja SASK
Kunnon työn päivän yleisötapahtuma - Helsingin Narinkkatorilla kello 11–14
Tapahtuman organisoi monien suomalaisten ammattiliittojen tukema Operaatio Vakiduuni -kansanliike, jonka tavoitteena on päästä eroon nollatuntisopimuksista. Ne ovat liikkeen mukaan pätkätyön yksi ilmenemismuoto, jossa työntekijän perusoikeudet eivät toteudu. Tapahtumassa tuodaan esiin myös Kunnon työn päivän kansainvälistä ulottuvuutta.
Vapaa pääsy.
Järjestäjä: Teollisuuden Palkansaajat
Perjantai 9. lokakuuta - Decent Work Club Tampere
Tampereen Telakka, Tullikamarin aukio 3, alkaen kello 20
Esiintyjät: Improvisaatioteatteri Helmikana, Voimaryhmä-yhtye
Vapaa pääsy.
Lisätiedot: https://www.facebook.com/events/1615645575364583/
Järjestäjä: SASKin vapaaehtoiset
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- AKT: Suomeen on rakennettava uusi työmarkkinamalli, jolla voidaan parantaa ostovoimaa, työssä jaksamista ja kilpailukykyä31.5.2023
- Ismo Kokko pohjoismaisen kuljetustyöntekijöiden liitto NTF:n johtoon24.5.2023
- Mikä parantaisi kuljetusalan imua? - Harri Pasasen mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa23.5.2023
- Paikallinen sopiminen on SAK:laisilla aloilla yleistä, mutta sopimusten tulkinnasta syntyy usein erimielisyyksiä11.5.2023
- Työväen Musiikkitapahtumaan AKT:n jäsenille lipputukea hurjat 75 %9.5.2023
- Matkatoimistoalalle saatu työehtosopimus päättää AKT:n tes-kierroksen5.5.2023
- Jäsenrekisteripalvelut ja työsuhdeneuvonnan puhelinpalvelu keskiviikkona 10.5. klo 12-159.5.2023
- Maksuton Kesäduunari-info auttaa kesätyöntekijöitä2.5.2023
- Matkatoimistoalalle neuvottelutulos2.5.2023
- Työturvallisuuslaki muuttuu – ovatko työpaikat valmiita?28.4.2023
Päivitetty: 5.6.2019