Lähde SASKin opintomatkalle Intiaan

26.1.2017

Haku SASKin opintomatkalle on nyt avattu!

Matka kestää noin kaksi viikkoa ja alustava ajankohta on 12.11.–25.11.2017. Aika tarkentuu helmikuun aikana lentovarausten vahvistuessa. Matkan hinnaksi tulee noin 2200-2500 euroa, sisältäen lennot, majoituksen, ohjelman ja osan ruokailuista.

Joukkueeseen mahtuu 15 eri ikäistä ammattiliittojen jäsentä eri aloilta ja eri puolilta Suomea. Ryhmän mukana matkustaa suomalainen matkanjohtaja.
Opintomatka on osallistujien itsensä kustantama solidaarisuusmatka, jonka ohjelman järjestävät SASKin paikalliset kumppanit. SASK on järjestänyt matkoja joka vuosi 1990-luvun alusta lähtien. Matkakohteina ovat olleet Filippiinit, Mosambik, Kolumbia, Nicaragua, Dominikaaninen tasavalta, Tansania, Namibia, Ghana, Uruguay, Brasilian Amazonas ja Nepal.

SASK toimii Intiassa muun muassa kivilouhosten ja tiilitehtaiden työntekijöiden olojen parantamiseksi. Lisäksi SASK tukee hyvin tuloksin lapsityön vastaista taistelua.

Näköala Intian arkeen

Opintomatkan ohjelmaan kuuluu tapaamisia paikallisten työntekijöiden ja ay-aktiivien kanssa, työpaikkavierailuja sekä käyntejä esimerkiksi sairaaloissa/terveyskeskuksissa ja kouluissa. Pyrkimyksenä on tutustua mahdollisimman monipuolisesti intialaisten arkeen, työelämään ja SASKin kehitysyhteistyöhön. Juhlahetkille ja vapaamuotoiselle turismille varataan myös paikkansa.

Lopullinen matkaohjelma valmistuu alkusyksystä. Sitä ennen osallistujat pääsevät esittämään toivomuksia vierailukohteista ja ohjelman sisällöstä. SASK järjestää myös matkalaisille syyskuussa viikonlopun mittaisen valmennuskurssin pääkaupunkiseudulla.

Haku opintomatkalle tapahtuu tällälomakkeella. Haku on auki 12. helmikuuta asti.

Lisätiedot: 
Katri Blomster
p. 040 358 1543


Päivitetty: 5.6.2019