Lentoyhtiöt piiloutuvat Kiinan viranomaisten selän taakse

2.11.2021

Kiinassa lentoemännät ja stuertit joutuvat yöpymään koronakaranteenin takia ala-arvoisissa olosuhteissa.

Korona on koetellut lentoliikennettä raskaalla kädellä. Matkustajamäärät ovat romahtaneet, lentoyhtiöt tekevät miljoonatappioita, työntekijöitä on lomautettu ja irtisanottu, eikä töissäkään yhä olevilla työntekijöillä ole ollut turhan helppoa.

Jos pandemian alkukuukausina matkustamohenkilökunnalle ei suostuttu hankkimaan edes maskeja työvuorojen ajaksi, on nyt noussut esiin uudenlaisia vaaroja hengitysilmaan ja työterveyteen liittyen. Muun muassa Kiinan kansantasavalta on jo pidemmän aikaa vaatinut maahan tulevia ulkomaiden kansalaisia pysymään valvotussa hotellikaranteenissa ensimmäiset kaksi viikkoa maahantulonsa jälkeen. Matkustamohenkilökunnalle tämä tarkoittaa Kiinan lennoilla lukitsemista kiinalaisten viranomaisten määräämään hotellihuoneeseen, johon ruokakin tuodaan oven taakse.

Karanteenin tarpeen ymmärtää. Se, että edellä mainituissa hotellihuoneissa kasvaa katonrajassa hometta ja sieniä, tai että huoneet ovat niin kosteita, että patjoista valuu vettä lattialle maata mennessä, on vaikeampi käsittää.

Asumiskelvottomien hotellihuoneiden takia asiansa kiitettävästi hoitaneet työnantajat ovatkin päättäneet yövyttää miehistöjään esimerkiksi Etelä-Korean Soulissa, eli lentokoneesta päästetään Kiinaan vain matkustajat, ja kone jatkaa matkaa yöpymispaikalle pelkän henkilökunnan voimin, palatakseen taas levon jälkeen hakemaan takaisin päin kulkevat matkalaiset kyytiinsä.

Toisilla lentoyhtiöillä, valitettavasti myös Finnairilla, keskitytään lähinnä levittelemään käsiä ja vetoamaan kiinalaisten viranomaisten määräyksiin. On toki helppoa viitata ongelmalle kintaalla, kun yli 90 % omasta henkilökunnasta on lomautettuna joko koko- tai osa-aikaisesti, ja uudetkin reitit lennetään alihankintana ja sen seurauksena AKT:n solmimaa työehtosopimusta huonommalla palkalla.

Jos Finnair aikoo palauttaa lentomäärät koronaa edeltävälle tasolle vuoden 2023 aikana, kuten se osakkailleen on kertonut, kannattaisi varmaan pyrkiä myös siihen, että henkilökunta olisi vielä tuolloinkin työkykyistä, eikä homeen, sädesienten ja muiden itiöiden sairastuttamaa. Eikä uhkailla näidenkin reittien ulkoistuksella, jos työntekijät ilmaisevat huolensa omasta terveydestään.

LAURI TIAINEN

Kirjoittaja on AKT:n palkkasihteeri. Artikkelin tiedot pohjautuvat matkustamohenkilökunnalta saatuihin tietoihin.


Päivitetty: 2.11.2021