AKT mukana Työväen Musiikkitapahtumassa: lipputukea jäsenkortilla
10.6.2015
AKT on jälleen vuoden tauon jälkeen Työväen Musiikkitapahtuman yhteistyökumppani näkyen muuan muassa festivaalikuljetuksissa, tapahtuman bussipysäkeillä sekä tapahtumatorilla.
AKT:n tarjoamia ilmaisia festivaalikuljetuksia ovat 24.–25.7. järjestettävät kyydit tapahtuma-alueelta Kirjaslammen tanssilavalle, yöbussit Tampereelle sekä Valkeakosken kaupungin sisäinen yövuoro. Bussien aikataulutiedot löytyvät festivaaliohjelmasta.
Nelipäiväistä tapahtumaa vietetään Valkeakoskella 23.–26.7.2015 jo 44.kerran. Tapahtuma on tunnettu nimekkäästä esiintyjäkaartista sekä lämminhenkisestä tunnelmastaan. Monipuolisessa ohjelmistossa kuullaan muun muassa poppia, rokkia, räppiä, työväenlauluja ja maailmanmusiikkia. Vuosittain festivaalilla vierailee yhteensä noin 40 000 kävijää.
Tänä kesänä lavalle nousevat muun muassa Popeda, Jenni Vartiainen, Maija Vilkkumaa, Egotrippi, Viikate, Pete Parkkonen, Dave Lindholm, Club For Five, Amadeus Lundberg, Shava sekä tv:stä tuttu liitto-orava Salme Pasi.
Luvassa on myös kaksi teemakonserttia: Punatukkaiselle tytölleni on huikea tribuutti Olavi Virralle, ja Toverit herätkää -konsertissa kuullaan poliittisten laulujen parhaimmistoa Vuokko Hovatan ja Sinikka Sokan tulkitsemana.
Tapahtuma järjestetään viimeisten vuosien tapaan UPM:n Tervasaaren tehtaan ja Myllysaaren museon historiallisessa miljöössä, aivan Valkeakosken keskustassa. Lisätiedot ja ohjelma kokonaisuudessaan löytyy osoitteesta www.valmu.com
Lipputukea jäsenkortilla
AKT tukee myös jäseniään 75 % lippualennuksella. Edullisemmat ennakkoliput ovat voimassa 6.7 asti. Ammattiliittoalennukset ovat henkilökohtaisia, vain yksi alennusranneke per jäsen.
Alennusrannekkeita tilattaessa www.tiketti.fi tai www.lippu.fi on syötettävä liiton jäsennumero. Tapahtumatoimistolta ostettaessa on esitettävä liiton jäsenkortti. Päivärannekkeen ennakkohinta on 30–40 € (riippuen päivästä) ja tapahtumarannekkeen 60 € (to-su). Tiketistä tai Lippupisteestä ostettaessa lisätään hintaan palvelumaksu.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- AKT: Suomeen on rakennettava uusi työmarkkinamalli, jolla voidaan parantaa ostovoimaa, työssä jaksamista ja kilpailukykyä31.5.2023
- Ismo Kokko pohjoismaisen kuljetustyöntekijöiden liitto NTF:n johtoon24.5.2023
- Mikä parantaisi kuljetusalan imua? - Harri Pasasen mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa23.5.2023
- Paikallinen sopiminen on SAK:laisilla aloilla yleistä, mutta sopimusten tulkinnasta syntyy usein erimielisyyksiä11.5.2023
- Työväen Musiikkitapahtumaan AKT:n jäsenille lipputukea hurjat 75 %9.5.2023
- Matkatoimistoalalle saatu työehtosopimus päättää AKT:n tes-kierroksen5.5.2023
- Jäsenrekisteripalvelut ja työsuhdeneuvonnan puhelinpalvelu keskiviikkona 10.5. klo 12-159.5.2023
- Maksuton Kesäduunari-info auttaa kesätyöntekijöitä2.5.2023
- Matkatoimistoalalle neuvottelutulos2.5.2023
- Työturvallisuuslaki muuttuu – ovatko työpaikat valmiita?28.4.2023
Päivitetty: 5.6.2019