Neuvottelusivusto avautuu – seuraa sivuilta tes-kierroksen etenemistä
6.11.2024
AKT:n nettisivuille avataan oma neuvottelusivusto, jolla seurataan tes-kierroksen etenemistä vaihe vaiheelta. Sivusto avataan samana päivänä 7.11., kun AKT:n ammattialajaostot kokoontuvat yhteiskokoukseensa.
Sivusto löytyy osoitteesta akt.fi/neuvottelut. Neuvottelujen etenemistä seurataan sivustolla hetki hetkeltä. Vastaava sivusto oli avoinna myös edellisellä tes-kierroksella ja siitä tuli heti AKT:n nettisivujen luetuin ja seuratuin osio. Samaa odotetaan tälläkin kertaa.
Ensimmäiset uutiset sivustolla kertovat jaostojen yhteiskokouksesta. Jatkossa kerrotaan esimerkiksi sovituista neuvottelupäivämääristä, kun eri ammattialoja edustavat neuvottelijat tapaavat työnantajien edustajien kanssa. Tapaamisten jälkeen kerrotaan, onko tuloksia syntynyt – tai junnaavatko neuvottelut paikallaan. Sivustolta voi lukea myös SAK:n liittojen yhteisiä tes-uutisia.
Useimmat AKT:n työehtosopimukset umpeutuvat 31.1.2025. Ensimmäisten varsinaisten neuvottelujen uskotaan alkavan työnantajien kanssa itsenäisyyspäivän jälkeen.
Neuvottelujen etenemistä ja tuloksia seurataan koko tes-kierroksen ajan. Eli seuranta jatkuu vuoden 2025 puolella siihen saakka, kunnes neuvottelukierros on saatu päätökseen. Seuraamalla sivustoa pysyt kartalla siitä, mitä neuvottelurintamalla tapahtuu. Ota sivusto seurantaan!
Päivitetty: 6.11.2024
Viimeisimmät uutiset
- SAK:n kysely: Henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen lisää irtisanomisia ja kiistoja työpaikoilla29.10.2025
- Hallituksen esitys irtisanomisten helpottamisesta tuo lisää epävarmuutta työntekijöiden elämään23.10.2025
- AKT: Pula rekkaparkeista stressaa kuljettajia6.10.2025
- Finnairin matkustamohenkilökunnan ja Viking Linen työehtosopimukset julkaistu6.10.2025
- Satamien työturvallisuusviikko 6.-10.10.20256.10.2025
- Työperäinen hyväksikäyttö miljardiluokan ongelma - Kiinni jäämisen riskiä pitää suurentaa3.10.2025
- AKT:n Koulutusstipendien syksyn haku käynnissä1.10.2025
- AKT:lle voitto työtuomioistuimessa lakkovahdin irtisanomisesta29.9.2025
- Kuljetusliitot: Työneuvoston lakkauttaminen on lyhytnäköistä ja typerää – epävarmuus työmarkkinoilla kasvaa24.9.2025
- SAK:n Jarkko Eloranta: Leikkaako hallitus työntekijöiltä arkipyhät vai ei?23.9.2025
Päivitetty: 6.11.2024
