Puheenjohtaja Ismo Kokko AKT:n edustajakokouksen avajaisissa: AKT vaatii ostovoiman turvaavia palkankorotuksia sekä sivukulujen siirtämistä takaisin työnantajalle
16.6.2022
AKT:n edustajakokouksen avauspuheessaan puheenjohtaja Ismo Kokko vaati ostovoiman turvaamista myös korkean inflaation aikana. Käytännössä se edellyttää kuljetusaloille vähintään kunta-alan mukaisia palkankorotuksia ja kikyn sosiaaliturvamaksujen siirtämistä takaisin työnantajalle.
AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko. Kuva: Vesa-Matti Väärä.
- Ostovoimaa nostavan vaikutuksen täytyy olla ensi vuodelle yhteensä inflaatioennusteen mukainen, eli noin 5–6 prosenttia, Kokko sanoi Tampereella.
Kokko nosti puheessaan erityisasemaan kuljetusalalle hakeutuvat nuoret sekä työelämän laatukysymykset.
− Yksi tulevaisuutemme keskeisiä kysymyksiä on nuorten saaminen kiinni kunnolliseen työelämään. Kunnollisella työelämällä tarkoitan normaalia, vakituista työsuhdetta, täysillä tunneilla, kelvollisilla työehdoilla ja elämisen mahdollistavalla palkalla.
Työelämän laadullinen parantaminen on kuitenkin vaikeaa työnantajan vastahangan ja tiukan sopimuskoordinaation vuoksi. Siihen sisältyy myös ajatus, että jokainen laadullinen parannus otetaan pois palkasta.
− Suomeksi sanottuna mikään laatukysymys ei etene ilman työtaisteluvalmiutta.
Puheessa lähti terveisiä myös Sanna Marinin hallitukselle. Kokko toivotti sille voimia saattaa maaliin hallitusohjelmaan kirjatut työelämän uudistukset.
− Näitä ovat muun muassa alipalkkauksen kriminalisointi, työsuhteen naamioinnin estäminen, palkka-avoimuuden edistäminen, nollatuntilaisten aseman parantaminen, ulkomaisten työntekijöiden kotouttaminen ja suojelu.
Päivitetty: 16.6.2022
Viimeisimmät uutiset
- Ismo Kokko pohjoismaisen kuljetustyöntekijöiden liitto NTF:n johtoon24.5.2023
- Mikä parantaisi kuljetusalan imua? - Harri Pasasen mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa23.5.2023
- Paikallinen sopiminen on SAK:laisilla aloilla yleistä, mutta sopimusten tulkinnasta syntyy usein erimielisyyksiä11.5.2023
- Työväen Musiikkitapahtumaan AKT:n jäsenille lipputukea hurjat 75 %9.5.2023
- Matkatoimistoalalle saatu työehtosopimus päättää AKT:n tes-kierroksen5.5.2023
- Jäsenrekisteripalvelut ja työsuhdeneuvonnan puhelinpalvelu keskiviikkona 10.5. klo 12-159.5.2023
- Maksuton Kesäduunari-info auttaa kesätyöntekijöitä2.5.2023
- Matkatoimistoalalle neuvottelutulos2.5.2023
- Työturvallisuuslaki muuttuu – ovatko työpaikat valmiita?28.4.2023
- Matkatoimistoalan työehtosopimusneuvotteluissa tavoitellaan neuvottelutulosta huhtikuun aikana27.4.2023
Päivitetty: 16.6.2022