SAK: Koulutus on edelleen tie työelämään

7.4.2016

Suomen suurin palkansaajajärjestö SAK on huolestunut ammattiliseen koulutukseen kohdistuvista leikkauksista.

Työelämäasioiden johtaja Saana Siekkinen muistuttaa, että työelämän murroksessa pärjäävät parhaiten ne, jotka pystyvät päivittämään osaamistaan.

– Ihmiset ovat ymmärtäneet nykyisessä muutoksessa, että osaamisesta huolehtiminen on välttämätöntä ja että työuran aikana on kouluttauduttava myös omaehtoisesti. Mahdollisuudet siihen näyttävät kuitenkin uhkaavasti vähenevän.

SAK onkin huolestunut suunnasta, jossa koulutusleikkaukset ovat vähentämässä myös aikuiskoulutusta.

– Ammatillinen koulutus on menettämässä neljäsosan rahoituksestaan, työttömien mahdollisuuksia kouluttautua on supistettu. Myös aikuiskoulutustuen leikkaukset vaikeuttavat omaehtoista opiskelua.

Siekkinen ihmettelee, mitä on tapahtumassa aikuisille ammatillisen koulutuksen reformissa.

– Aikuisten mahdollisuuksia vahvistaa osaamistaan pitäisi leikkaamisen sijaan lisätä, kun työelämässä ihmisiltä odotetaan entistä enemmän liikkuvuutta ja ammatillista joustavuutta.

Paikallista sopimista parhaimmillaan – tuottavuuden kehittäminen

SAK patistaa työpaikkoja tuottavuustyöhön. Siekkinen painottaa, ettei yritysten pidä heittäytyä työelämän murroksessa ajopuiksi. Keinot tuottavuuden kasvattamiseksi löytyvät läheltä.

– Tuottavuuden kehittäminen on paikallista sopimista parhaimmillaan. Se lisää luottamusta ja vahvistaa osapuolten välistä yhteistyötä. Suomi tarvitsee nyt kipeästi innovaatiota, ja tähän työhön on otettava mukaan kaikki työntekijät. Ammattitaidon päivittämisestä on tehtävä osa jokaisen työnkuvaa.

Työelämäasioiden johtaja Saana Siekkinen kommentoi työn tulevaisuutta tänään Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran seminaarissa Helsingissä.


Päivitetty: 5.6.2019