SAK: EK:n työttömyysturvalinjaus palkansaajan edun vastainen

22.7.2020

Verrattuna moneen maahan, Suomen työttömyysturvajärjestelmä lomautuksineen ja kassoineen jousti ja kesti hyvin koronakriisin tuomat paineet.

SAK pitää yllättävänä ja valitettavana päätöksenä, että Elinkeinoelämän keskusliitto EK muutti kantaansa. Vielä tähän asti se on liputtanut yhdessä kehitetyn ansiosidonnaisen työttömyysturvan puolesta ja nyt linja muuttuikin perusturvatyyppiseen ajatteluun.

Päätös vie pohjaa yhteiseltä työttömyysturvan kehittämiseltä. 

– Näyttää siltä, että EK:lle on tärkeämpää tehdä linjanvetoja poliittisten puolueiden vanavedessä kuin kehittää pitkäjänteisesti yhteistyötä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Tämä näkyy varmasti myös muussa yhteisessä neuvottelutoiminnassa, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta pohtii. 

EK haluaa leikata sosiaaliturvaa

Myös taustalla olevat vaikuttimet arveluttavat Elorantaa. Samaan aikaan kun EK puhuu reiluudesta ja tasapuolisuudesta, se toteaa, että sosiaaliturvaa täytyy leikata, koska syntyy lisäkuluja. Maalitauluna on työttömyysturvajärjestelmän muut osat. 

– Heikennykset vaikuttavat niihin ihmisiin, jotka ovat jo jostain syystä heikommassa asemassa työmarkkinoilla. Nykyinen järjestelmä ja sen kehittäminen on palkansaajan etu. 

Eloranta muistuttaa, että pitkäjänteiseen nykyjärjestelmän kehittämiseen on syynsä: sosiaaliturva on palapeli, jossa yksi osa vaikuttaa toiseen. Silloin on parempi korjata nykyistä kuin heittää yksi osa kokonaan pois. 

– Jos työttömyysturvaa heikennetään, silloin lähdemme viemään eteenpäin irtisanomissuojan parantamista.  

SAK on suhtautunut ansiosidonnaisen työttömyysturvan kehittämiseen ja tarkasteluun positiivisesti. Ehdotimme jo vuosi sitten kassajärjestelmän muokkaamista niin, että kassojen määrää vähennetään, jolloin isompien yksiköiden on helpompi kehittää toimintaansa ja tarjota yksilöllisempiä palveluita. Tämä ei ole kuitenkaan edennyt. 

– Verrattuna moneen maahan, meidän järjestelmämme lomautuksineen ja kassoineen jousti ja kesti hyvin koronakriisin tuomat paineet. Nyt olisikin tärkeää miettiä, miksi niin moni ei ollut varmistanut itselleen ansiosidonnaista työttömyysturvaa, ei lähteä heikentämään kenenkään turvaa toisesta päästä.


Päivitetty: 22.7.2020