SAK kutsuu liittopäättäjät koolle ja järjestää poliittisen mielenilmauksen – Hallituksen peruttava aktiivimalli
15.1.2018
SAK järjestää poliittisen mielenilmauksen 2. helmikuuta.
Suomen suurin palkansaajajärjestö kutsuu liittojen päättävät elimet koolle yhteiskokoukseen 23. tammikuuta.
Kansalaiset kokevat aktiivimallin epäoikeudenmukaiseksi ja mallia vastustava kansalaisaloite on kerännyt nopeasti jo lähes 130 000 allekirjoitusta.
SAK ihmettelee hallituksen kovakorvaisuutta.
– Kansalaisaloite ansaitsee eduskunnassa huolellisen käsittelyn. Liittojen hallintojen tapaamisessa käymme läpi, miten voimme vauhdittaa aloitteen etenemistä, sanoo SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.
Hän muistuttaa, että hallitus on jo leikannut työttömyysturvaa 200 miljoonalla eurolla, kun työttömyysturvan kestoa lyhennettiin 100 päivällä ja omavastuuaikaa pidennettiin viidestä seitsemään päivään. Lisäksi työssäkäyntialueita on laajennettu ja työttömien ammattisuojaa heikennetty.
– Pääministerin väite, että aktiivimalli olisi parannus työttömyysturvaan, ei pidä paikkaansa. Aktiivimalli vähentää omavastuupäiviä kahdella, mutta kyse on aiemmin tehdyn pidennyksen perumisesta. Hallituksen toiminta on tempoilevaa ja suunnittelematonta.
– Työttömien haastatteleminen kolmen kuukauden välein on parannus aiempaan, mutta tässäkin uudistuksessa toteutus ontuu eivätkä läheskään kaikki työttömät ole päässeet haastattelujen piiriin, Eloranta huomauttaa.
Hallitus valmistelee parhaillaan työttömien karensseja entisestään kiristävää aktiivimalli kakkosta. SAK ehdottaa, että hallitus keskeyttää kakkosmallin valmistelun ja peruu vuoden alusta voimaan tulleen aktiivimallin.
– Aktiivimalliin sisältyy runsaasti ongelmia. Miten voidaan esimerkiksi varmistaa, että työttömät saavat työnantajilta nopeasti todistukset tehdystä keikkatyöstä, jotta päivärahan maksaminen ei viivästy.
Eloranta painottaa, että työttömyysturvan karensseja on byrokratian kasvattamisen sijaan karsittava ja järjestelmää yksinkertaistettava. Lisäksi hallituksen on varmistettava riittävät resurssit työttömien palveluihin ja parannettava ihmisten mahdollisuuksia muuttaa työn perässä.
SAK esittelee oman aktiivisen työnhaun mallinsa liittopäättäjien tapaamisessa 23. tammikuuta.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- AKT:n hallitus antoi valtuudet päättää työtaistelutoimista17.2.2025
- Neuvottelut jurraavat liki paikoillaan14.2.2025
- SLL, AKT ja IAU yhteistyöhön - tavoitteena lentoliikenteeseen toimialakohtaiset tes-ratkaisut14.2.2025
- Autoliikenteen sekä huolinta-alan työehtosopimusneuvotteluita jatkettu11.2.2025
- AKT tukee Teollisuusliiton tes-neuvotteluja neljännellä saarrolla12.2.2025
- Huolinta-alan neuvottelut alkuun, elintarvikealan automiesten neuvottelut jatkuvat7.2.2025
- SASK kouluttaa uusia lähettiläitä huhtikuussa – haku on auki nyt7.2.2025
- AKT:n tes-neuvotteluissa ei juuri edistystä5.2.2025
- SAK: EK:n ehdottamat veronkevennykset suosivat rikkaita ja murentaisivat talouspolitiikan uskottavuuden5.2.2025
- AKT tukee Teollisuusliiton tes-neuvotteluja kolmannella saarrolla5.2.2025
Päivitetty: 5.6.2019