Seis häirinnälle työssä – naisten kohtaama väkivalta on maailmanlaajuinen ongelma
8.3.2019
Onko sinun työpaikallasi ohjeet, miten puuttua epäasialliseen kohteluun ja häirintään? Jos ei ole, sellaiset kannattaa laatia.
SAK:n työympäristö- ja tasa-arvoasioiden asiantuntija Anne Mironen neuvoo kirjoittamaan ohjeet niin, että ne kieltävät selkeästi myös seksuaalisen häirinnän. Häirinnän ehkäisemisen voi ottaa myös osaksi työpaikan työsuojelun toimintaohjelmaa, jonka tekemiseen velvoittaa työturvallisuuslaki.
– Häirinnän kieltävät, yhteisesti sovitut selkeät ohjeet helpottavat häirinnän kohteeksi joutuneen mahdollisuuksia viedä asiaa eteenpäin työpaikalla.
Anne Mironen painottaa, että häirintä on aina työturvallisuuskysymys. Työnantajan velvollisuutena on suojella henkilöstöään myös henkisesti kuormittavilta asioilta, kuten häirinnältä, kiusaamiselta ja huonolta ilmapiiriltä.
Mironen muistuttaa, että seksuaalinen häirintä on ollut Suomessa rangaistava teko vuodesta 2014 lähtien.
SAK:n seksuaalisen ja sukupuolisen häirinnän kieltävät ohjeet työpaikalle tulostettavaksi:
https://www.sak.fi/aineistot/julkaisut/talla-tyopaikalla-kaikki-hairinta-kielletty
Työjärjestö ILO tavoittelee kansainvälistä häirinnän vastaista sopimusta
Ammattiyhdistyliikkeen kansainvälinen kattojärjestö ITUC muistuttaa, että naiset ovat miehiä alttiimpia epäasialliselle käytökselle ja seksuaaliselle häirinnälle työssä.
Tutkimusten mukaan (https://www.ituc-csi.org/gender-based-violence)
35 prosenttia naisista eli maailmanlaajuisesti 818 miljoonaa naista on kokenut seksuaalista tai fyysistä väkivaltaa kotona, työpaikalla tai omassa yhteisössään.
Kansainvälinen työjärjestö ILO haluaa suitsia naisiin kohdistuvaa väkivaltaa kansainvälisellä sopimuksella. Järjestön tavoitteena on neuvotella uusi, aiempaa täsmällisempi häirintää ja väkivaltaa koskeva yleissopimus.
Neuvottelut sopimuksesta ovat edenneet nihkeästi työnantajapuolen vastustuksen takia. Myös osa hallituksista suhtautuu asiaan laimeasti.
Neuvotteluja sopimuksesta jatketaan ensi kesänä pidettävässä ILO:n työkonferenssissa.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- SAK:n Jarkko Eloranta: Jälleen hallitus lyö duunaria18.4.2025
- Kaupan automiesten palkkataulukot uudelle sopimuskaudelle17.4.2025
- Pääsiäisviikolla neuvoteltu liikenneopetus- ja matkatoimistoalalla17.4.2025
- AKT:lle neuvottelutulos elintarvikealan automiesten työehtosopimusneuvotteluista16.4.2025
- AKT:n palvelunumerot suljetaan kiirastorstaina kello 13.16.4.2025
- SAK:n työsuhdeneuvonta auttaa työntekijöitä maksutta - Suunnattu erityisesti nuorille ja ulkomaalaistaustaisille työntekijöille15.4.2025
- Tes-viikko päättyi elintarvikealan automiesten neuvotteluihin11.4.2025
- Kaupan automiehille työehtosopimus11.4.2025
- Huolinta-alan varastoterminaalien työehtosopimus hyväksyttiin11.4.2025
- Autoliikennealojen ja taksialan työehtosopimukset julkaistu10.4.2025
Päivitetty: 5.6.2019