TEAM haastoi Yleinen työttömyyskassa YTK:n oikeuteen

15.1.2015

SAK:lainen TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto on tänään jättänyt haastehakemuksen Varsinais-Suomen käräjäoikeudelle koskien YTK:ta, jota arkikielessä kutsutaan Loimaan kassaksi. Haastehakemus on jätetty, koska YTK ei ole suostunut maksamaan kesken vuoden 2014 TEAMin jäseniksi siirtyneille takaisin loppuvuoden jäsenmaksuja. 

TEAM aloitti syksyllä 2014 käytännön, jonka mukaan liitto hyvittää kesken vuotta YTK:sta siirtyvälle jäsenelle liiton varoista ns. päällekkäisen jäsenmaksun eli jäsenmaksun, joka kohdistuu YTK:sta eroamisen jälkeiseen aikaan. Tämä tarkoittaa sitä, että vuosimaksun YTK:lle maksanut jäsen ei kärsi taloudellisia menetyksiä, siirtyessään YTK:sta oikeaan ammattiliittoon. 

TEAM puolestaan hakee jäsenen antamalla valtakirjalla maksettuja jäsenmaksuja takaisin YTK:lta, joka on kieltäytynyt palauttamasta vaadittuja jäsenmaksuja. Haastehakemuksen mukaan YTK:n menettely on vastoin sen omia sääntöjä, työttömyyskassalakia ja vakuutusperiaatetta. 

– YTK:lta on peritty jäsenmaksuja, mutta he ovat kieltäytyneet niitä palauttamasta. Siksi meidän on pakko käynnistää oikeusprosessi, sanoo TEAMin puheenjohtaja Timo Vallittu. 

– Edessä on nyt poikkeuksellisen merkittävä oikeusprosessi. Uskon, että jos ja kun prosessin voitamme, muutkin ammattiliitot siirtyvät TEAMin aloittamaan käytäntöön, Vallittu sanoo. 

YTK-kassa on vuosikymmenten mittaan kasvanut merkittävästi ja sen tapa markkinoida palvelujaan on herättänyt närää ammattiliittojen kentällä. 

– Ainakin TEAMin jäsenet pitävät Loimaan kassan markkinointia harhaanjohtavana. Myös Loimaan kassa liepeillä toimivan YTK Yhdistyksen lupaukset edunvalvonnasta on koettu harhaanjohtaviksi. Todellisuudessa YTK Yhdistyksen tarjoama oikeusturva on hyvin kapeaa eikä sitä mitenkään voi verrata ammattiliiton tarjoamiin edunvalvonta- ja muihin turvapalveluihin, arvioi TEAMin järjestöpäällikkö Merja Rinne. 

Rinne kertoo, että sen jälkeen kun TEAM syyskuussa 2014 käynnisti uuden toimintatavan – eli hyvittää loppuvuoden jäsenmaksun – on YTK:sta TEAMiin siirtynyt noin sata jäsentä.


Päivitetty: 5.6.2019