AKT jättää Nordean
15.4.2016
AKT on päättänyt lopettaa yhteistyön pankkikonserni Nordean kanssa. Syynä päätökseen on pankin ryvettyminen ns. Panama papereihin liittyvässä veroparatiisikohussa.
- AKT:lla on ollut rahoitusyhteistyötä Nordean kanssa. Emme hyväksy pankin toimintatapoja veroparatiiseissa. AKT ei voi olla Nordean tapaan toimivan pankin asiakas, vaan siirrämme Nordeassa olleet rahat toisaalle, sanoo AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen.
Hän peräänkuuluttaa eettisyyttä niin pankkien kuin yritystenkin toimintaan. – Harmaan talouden kitkemiseen liittyviä toimenpiteitä pitää tehostaa. Verojen välttely ja veronkierto syövät pohjaa hyvinvointivaltiolta.
- Kun isot yritykset, pankit ja rikkaat henkilöt turvautuvat aggressiiviseen verosuunnitteluun, verot kaatuvat pieni- ja keskituloisten palkansaajien maksettaviksi. Jos verot saataisiin kerättyä täysimääräisesti, meidän ei tarvitsisi leikata palveluja, muistuttaa AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- AKT: Työehtojen noudattaminen liian vähällä huomiolla hankintalaissa5.2.2026
- AKT hakee sopimustoimitsijaa2.2.2026
- SASK pitää ulkoministeriön rahoituspäätöstä lainvastaisena – kanteli päätöksestä oikeuskanslerille26.1.2026
- SAK:n luottamushenkilöpaneeli: 17 prosentilla työpaikoista tehdään PETH-alkoholitestejä22.1.2026
- Hallituksen esitys vyöryttää lisää negatiivisia vaikutuksia työllisyyteen15.1.2026
- Työelämän Temu-laki etenee – luvassa lisää huononnuksia työntekijöiden oikeuksiin15.1.2026
- AKT:n jäsenelle 80 000 euron korvaukset irtisanomiskiistassa13.1.2026
- Suomen työttömyys EU-maiden suurinta, hallitus epäonnistunut työllisyyspolitiikassa9.1.2026
- AKT:n jäsenet saavat sähköpostia jäsenkyselystä8.1.2026
- Vuodenvaihteen muutoksia 2026: Työlainsäädännössä heikennykset jatkuvat, sosiaaliturvan saamisen ehtoja kiristetään7.1.2026
Päivitetty: 5.6.2019