Piiraisen arvion mukaan tykan jatkoeväät on syöty

16.2.2015


- Kun työnantajien jääräpäisyys kaatoi työelämän pelisääntöjen uudistamisen, samalla kariutuivat mahdollisuudet neuvotella työllisyys- ja kasvusopimuksen jatkosta, arvioi AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen.

Työmarkkinaosapuolten on ollut tarkoitus neuvotella työllisyys- ja kasvusopimuksen mahdollisesta optiovuodesta kesäkuun 15. päivään mennessä. Kun työmarkkinoiden neuvottelujärjestelmän uudistamiseen tähdänneissä neuvotteluissa ajettiin maanantaina karille, ei puheenjohtaja Piirainen näe enää mahdollisuutta myöskään tykan jatkokaudelle.

- Kun työnantaja ei ole kartalla työelämän pelisäännöistä, eväät keskitetyn palkkaratkaisun jatkokaudelle on syöty. Aloitamme valmistautumisen kohti liittokierrosta, korostaa Piirainen.

Hänen mukaansa neuvottelujärjestelmän uudistuksiin tähtäävät neuvottelut kaatuivat työnantajien täysin kohtuuttomiin vaatimuksiin. – Työnantajat vaativat vain korotuksia lakkosakkoihin ja muutoksia työtaistelujen ilmoitusaikoihin. Heillä ei ollut halua puuttua lakkojen syihin. Työnantajat halusivat rangaista palkansaajia syistä, jotka johtuvat työnantajista itsestään.

Piirainen muistuttaa, että SAK:n tuoreen tutkimuksen mukaan lähes joka kolmas työpaikan luottamushenkilö kertoo työnantajansa rikkoneen työpaikalla noudatettavia lakeja ja sopimuksia.

- Neuvottelupöydässä AKT:lle tärkeä turvaamistoimia koskeva esitys ei edennyt lainkaan. Työnantajat pyrkivät turvaamistoimilla rajaamaan työntekijöiden perusoikeuksiin kuuluvaa lakko-oikeutta, muistuttaa Piirainen.

Piirainen ihmettelee, ettei työnantajien omasta aloitteesta käydyissä neuvottelujärjestelmän uudistamisneuvotteluissa työnantajilta kuitenkaan löytynyt lainkaan uudistushalua. – Esimerkiksi työehtosopimusshoppailusta ei löytynyt kaikkia tyydyttävää yhteisymmärrystä.

Puheenjohtaja Marko Piirainen oli neuvottelujärjestelmän uudistamistyöryhmän jäsen. Hän kuitenkin erosi työryhmästä runsas viikko sitten, kun järjestäytynyt työnantaja esti pääluottamusmiehen työskentelyn Mussalon satamassa.

 


Päivitetty: 5.6.2019