SLSY ei lähde neuvottelemaan kilpailukykysopimuksesta

6.3.2016

Suomen Lentoemäntä- Stuerttiyhdistys SLSY ry:n hallitus on 6.3 päättänyt yksimielisesti, että se ei lähde neuvottelemaan kilpailukykysopimuksesta.

SLSY on syksyllä 2014 toteuttanut oman ”kilpailukykysopimuksensa” Finnairin ja Blue1:n säästösopimusten muodossa.  Säästösopimuksilla heikennettiin matkustamohenkilökunnan työ- ja lepoaikasäännöksiä tilanteessa, jossa mm. Finnair uhkasi korvata kaukoliikenteessään suomalaisen matkustamohenkilökunnan halvemmalla aasialaisella matkustamohenkilökunnalla.  Vaakalaudalla oli tuolloin yhtiön ilmoituksen mukaan n. 750 työpaikkaa, eli yli puolet yhtiön silloisesta suomalaisesta matkustamohenkilökunnasta.   Aktiivisessa työsuhteessa työskenteli tuolloin n. 1150 lentoemäntää ja stuerttia.

Finnairin säästösopimuksella saavutettiin n. 18 miljoonan euron säästö, joka vastasi lähes 20 prosenttia matkustamohenkilökunnan 60 miljoonan suuruisista henkilöstökuluista.  Sopimuksen myötä matkustamohenkilökunnan kokonaisansiot ovat pienentyneet 7 – 12 prosenttia ja vuotuinen työaika pidentynyt ilman erilliskorvausta 180 tunnilla.  Työajanpidennys vastaa lähes 23 kahdeksantuntista työpäivää.  Nyt kilpailukykysopimukseen sisältyvän 24 tunnin työajan pidennyksen myötä matkustamohenkilökunnan työajan pidennys kasvaisi jo 204 tuntiin vuodessa, joka vastaa lähes 26 kahdeksantuntisen työpäivän pidennystä.

SLSY:n hallituksen kanta on, ettei sillä ole edellytyksiä lähteä neuvottelemaan uusista työehtojen heikennyksistä ja tulonsiirroista työntekijän palkkapussista työnantajan hyväksi.  Finnair on ilmoittanut tehneensä vuoden 2015 viimeisellä vuosineljänneksellä historiansa parhaan tuloksen ja yhtiön koko vuoden tulos on voitollinen.  Yhtiö on myös ilmoittanut historiansa suurimmasta matkustamohenkilökunnan rekrytoinnista.  SLSY:n hallitus katsoo, että yhdistys on osaltaan jo vaikuttanut suomalaisten työllisyyteen turvaamalla 750 matkustamohenkilökunnan jäsenen työsuhteen ja mahdollistamalla 450 suomalaisen matkustamohenkilökunnan jäsenen palkkaamisen.  SLSY:n valtuuston linjauksen mukaisesti säästöt ovat osaltamme säästetty.

SLSY:n hallitus jatkaa valmistautumistaan syksyn 2016 liittokierrokselle.  Jäsenkyselyn perusteella matkustamohenkilökunnan osalta suurimmat epäkohdat liittyvät työssä jaksamiseen ja palkkaukseen.  Ratkaistavana on myös kysymys koskien Finnairin osakkuusyhtiön Norran työehtoja.  Norran matkustamohenkilökunnasta enemmistö on Suomen Lentoemäntä- Stuerttiyhdistys SLSY ry:n jäseniä ja yhdistys haluaa jatkossa olla sopimassa jäseniään koskevista työehdoista. 

 


Päivitetty: 5.6.2019