Suomalaisista 58 % haluaa kieltää nollatuntisopimukset lailla

28.2.2015

TNS Gallupilla tammikuussa 2015 teetetyn tutkimuksen mukaan 58 % suomalaisista haluaa kieltää lailla nollatuntityösopimukset, vain 24 % vastaajista vastusti lakimuutosta. Nollatuntisopimukset ovat työsopimuksia, joissa ei ole määritelty minimityöaikaa. Tutkimus julkaistiin Operaatio Vakiduuni –kampanjan mielenilmauksissa lauantaina 28.2. Helsingin Narinkkatorilla ja Kuopion torilla. 

”Tutkimus vahvistaa sen, miksi lähdimme tekemään Operaatio Vakiduuni -kampanjaa. Ihmiset kokevat nollatuntisopimukset epäoikeudenmukaisina”, toteaa nollatuntisopimusten kieltämiseen tähtäävän kansalaisaloitteen edustaja ja Operaatio Vakiduunin kampanja-aktiivi Mika Kolehmainen. 

”Jokainen voi asettautua nollasopimuksella vastentahtoisesti työskentelevän ihmisen rooliin. Kansalaisaloitteessa tavoitteena on, että lailla säädetään 18 tunnin minimityöaika. Tästä voidaan poiketa vain työntekijän itse sitä halutessa perustellusta syystä, kuten opiskelujen takia. Liian usein nollasopimuksia tehdään työntekijän suojaksi säädettyjen lakien, kuten irtisanomissuojan, kiertämiseksi.” Kolehmainen toteaa.

Yrittäjistäkin lähes puolet haluaa eroon nollatuntisopimuksista

Kyselyyn vastanneista yrittäjistä 45 % olisi valmis kieltämään nollatuntisopimukset lailla, kun 37 % kannattaa niitä. 

”Olen iloinen, että yrittäjistäkin suurempi osa kannattaa nollatuntisopimusten kieltämistä. Se kertoo, että meillä on Suomessa vastuullinen yrittäjäkunta, joka ajattelee henkilöstönsä parasta. Oma kokemukseni on se, että hyvän liikeidean omaavien yritysten pärjääminen ei ole kiinni työehdoilla kikkailusta. Sitoutunut henkilöstö on avain tuottavuuteen ja menestykseen. Ostovoimainen ja palkallaan toimeentuleva työntekijä on myös kansantalouden näkökulmasta paras vaihtoehto”, Kolehmainen linjaa. 
Tutkimuksen toteutti TNS Gallup tammikuussa 2015 Gallup Forumissa. Tutkimukseen haastateltiin 6630 18–74 vuotiasta suomalaista (pl. Ahvenanmaa). Tutkimuksen virhemarginaali on +/-1 %.

Operaatio Vakiduuni pähkinänkuoressa

Operaatio Vakiduuni on Metallin nuorten aloittama ja kansanliikkeeksi kasvanut kampanja, jonka tavoitteena on parantaa pätkätyöntekijöiden yhteiskunnallista asemaa ja herättää keskustelua vakiduunin arvosta yhteiskunnassamme. Tammikuussa 21 kampanja-aktiivia eri toimialoilta laittoivat vireille kansalaisaloitteen nollatuntisopimusten kieltämiseksi lailla. Lisätietoa kampanjasta osoitteessa www.operaatiovakiduuni.fi

Kampanja numeroina 27.2.2015
Kansalaisaloitteen allekirjoittajia 16 776
Kampanjan tukijoita 2455
Facebook -yhteisö 7961

LISÄTIETOJA
Operaatio Vakiduuni -kampanjasta ja kansalaisaloitteesta: 
Mika Kolehmainen (044-3020514)
Kansalaisaloitteen edustaja ja kampanja-aktiivi 


Päivitetty: 5.6.2019