Jalkautusajan palkka ja työttömyyskorvaus
19.1.2022
Jalkautus on tilanne, jossa työn tekeminen on estynyt toisen työntekijäryhmän työtaistelun takia. Tällöin työntekijällä on oikeus saada palkkansa seitsemän työpäivän osalta. Jalkautuspäivien päätyttyä työntekijällä on oikeus työttömyyskassan päivärahaan ilman omavastuupäiviä.
Työsopimuslain 2 luvun 12 §:n perusteella silloin, kun työntekijän työnteko on estynyt toisen työntekijäryhmän työtaistelun takia eikä työntekijällä ole suoraa riippuvuussuhdetta lakkoon, puhutan jalkautuksesta.
Jalkautuksen aikana työntekijällä on oikeus saada palkkansa enintään seitsemän työpäivän ajalta.
Jalkautus ja työttömyysturva
Mikäli lakko jatkuu niin pitkään, että työnantajan palkanmaksuvelvollisuus jalkautetun työntekijän osalta päättyy, on työntekijällä oikeus työttömyysturvaan ilman omavastuupäiviä. Työttömyysturvan saamisen edellytys on, että työntekijä on ilmoittautunut TE-toimistoon ja tehnyt ilmoituksen työttömyyskassaan.
Jalkautuksesta seuraava oikeus työttömyysturvaan päättyy, kun lakko päättyy.
Jalkautus vai lomautus?
Mikäli työnteko estyy toisten työntekijöiden työtaistelutoimenpiteen takia, niin se ei anna työnantajalle laillista lomautusperustetta. Työnantaja ei saa lomautuksella kiertää jalkautuksesta syntyvää palkanmaksuvelvollisuuttaan.
Jalkauttamisesta ei ole määrätty ennakkoilmoitusaikaa eikä sitä, miten ilmoitus tulee tehdä.
Lisätietoja Kuljetusalan Työttömyyskassasta: Toimintaohje palkanmaksun keskeytyksestä toisten työtaistelutoimenpiteen vuoksi
Päivitetty: 7.3.2022
Viimeisimmät uutiset
- AKT sai työehtosopimuksen Finnairin matkustamohenkilökunnalle22.5.2025
- Vahva tuki suomalaisilta ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeudelle22.5.2025
- Ismo Kokon puhe AKT:n valtuuston kokouksessa: Ay-liike luo yhteiskuntaan elintärkeää taloudellista turvaa ja vakautta.21.5.2025
- AKT:n 2. varapuheenjohtaja Niko Blom AKT:n valtuuston kokouksessa: Jäseniltä selkeä viesti, teimme juuri sen mikä kannatti21.5.2025
- Seuraavan hallituksen tehtävänä pistää vientimalli uusiksi21.5.2025
- AKT:lle neuvottelutulos Finnairin matkustamohenkilöstön työehtosopimuksesta19.5.2025
- Matkatoimistoalan ja Finnairin matkustamohenkilöstön neuvotteluissa pohditaan esityksiä15.5.2025
- Finnairin matkustamohenkilöstön ja matkatoimistoalan neuvotteluissa etenemistä9.5.2025
- Liikenneopetusalalle työehtosopimus8.5.2025
- Huolinta-alan varastoterminaali- ja satamatyöntekijöiden palkkataulukot uudelle sopimuskaudelle8.5.2025
Päivitetty: 7.3.2022