Palkanmaksun keskeytys toisen alan lakon vuoksi

Työnteon estyminen toisen alan lakon vuoksi = Jalkautus

Jalkautuksella tarkoitetaan työsopimuslain 2 luvun 12 §:ssä säädettyä tilannetta, jossa työntekijä on estynyt tekemästä työtään toisten työntekijöiden sellaisen työtaistelutoimenpiteen vuoksi, jolla ei ole riippuvuussuhdetta hänen työehtoihinsa tai työoloihinsa. Jalkautustilanne voi olla kyseessä esimerkiksi silloin, kun jokin tuotantolaitos on lakon vuoksi suljettu eikä sieltä voi hakea tavaraa, vaikka kuljettajat eivät ole lakossa eikä lakko kohdistu heidän työehtoihinsa. 

Työntekijällä on edellä mainitun esteen ajalta oikeus saada palkkansa seitsemän päivän jaksolta. Tämän jälkeen työnantajan palkanmaksuvelvollisuus päättyy. Työsopimuslain säännöksessä päivällä tarkoitetaan kalenteripäivää. Työntekijä saa palkkansa seitsemän päivän kalenterijaksolta niiltä päiviltä, jotka olisivat olleet hänen työpäiviään.

Jos työnteko on estynyt, työnantaja voi periaatteessa siirtää työntekijän johonkin muuhun työhön. Käytännössä tämä on harvinaista, sillä työnantajan on huolehdittava riittävästä perehdyttämisestä uuteen tehtävään sekä työturvallisuudesta. Usein ei työnantajankaan kannalta ole järkevää perehdyttää työntekijää toisiin tehtäviin, erityisesti jos työnteko keskeytyy vain lyhytaikaisesti.

Jalkautuksen ajalta kertyy vuosilomaa niiltä päiviltä, joilta työnantajalla on velvollisuus maksaa työntekijälle palkkaa. Vain nämä päivät ovat vuosilomalaissa tarkoitettuja työssäolon veroisia päiviä.

Keskeytyikö työntekosi toisen alan työtaistelun vuoksi?

Jos työntekosi keskeytyy jonkun muun alan työtaistelun vuoksi, sinulla voi olla oikeus ansiopäivärahaan.

Kun lakolla ei pyritä vaikuttamaan sinun työehtoihisi mutta työntekosi estyy toisen alan lakon vuoksi, työnantajallasi on seitsemän päivän palkanmaksuvelvollisuus. Seitsemän päivän jälkeen ja työntekosi estävän lakon edelleen jatkuessa sinulla on oikeus ansiopäivärahaan ilman seitsemän päivän omavastuuaikaa.

Muista myös tässä tapauksessa laittaa työnhakusi voimaan TE-toimistossa, jotta voit hakea päivärahaa. Ilmoita TE-toimistolle työntekosi estyneen toisen työntekijäryhmän tai työnantajan työtaistelutoimenpiteen (eli lakon) ajalta.


Päivitetty: 6.3.2024