Miksi liitot vastustavat hallitusohjelmaa?

Petteri Orpon hallitusohjelman työntekijöihin kohdistuvat heikennykset ja leikkaukset ovat tulleet tutuiksi. Tutuiksi ovat tulleet myös lukuisten asiantuntijoiden lausunnot siitä, miten todellisia työllisyysvaikutuksia ei synny. Päinvastoin, heikennysten vaikutus tulee pikkuhiljaa vaikuttamaan useimpien elämään negatiivisesti. Ei välttämättä kertarysäyksellä, mutta pikkuhiljaa. Jos esimerkiksi paikallisia sopimuksia tehdään ilman luottamusmiestä, kukaan ei varmista sitä, että sopimukset ovat tasapainossa eikä sovita vain työnantajan edun mukaan.

Muistutettakoon, että tällä hetkellä paikallisesti voidaan aina sopia työehtosopimusta paremmin. Näin into lisätä paikallista sopimista tarkoittaa käytännössä sopimista nykyisiä ehtoja heikommin.

Jos sopiminen siirtyy yritystasolle, myöskään työnantajaliitot eivät välttämättä houkuttele työnantajia. Tällä hetkellä työnantajaliittojen velvollisuus on valvoa sopimusten noudattamista jäsenyritystensä kohdalla. Yrityskohtaisten ja paikallisten sopimusten suosiminen johtaa siihen, että jatkossa yhä harvempi työnantaja liittyy työnantajaliittoon ja yhä vähemmän tehdään valtakunnallisia sopimuksia. Jos valtakunnalliset työehtosopimukset vähenevät, vähenevät myös yleissitovat työehtosopimukset. Siten yhä harvempi työntekijä on vähimmäisehtojen - ja niiden tarjoaman suojan piirissä.

AKT ei voi katsoa sivusta vuosikymmenten aikana rakennettujen työelämän pelisääntöjen romuttamista. AKT jatkaa osallistumista poliittiseen työtaisteluun, jolla vastustetaan hallituksen työelämäheikennyksiä.

Koko heikennyslistan löydät täältä.

 


Päivitetty: 12.2.2024