AKT:n vastine ”työterveyslääkärin” mielipidekirjoitukseen

8.8.2017

Lauantaina 5.8. Helsingin Sanomien mielipidesivulla julkaisema nimimerkin ”Painostettu työterveyslääkäri” kirjoitus on täynnä paikkansapitämättömiä väittämiä. Sen julkaiseminen nimimerkin suojissa on journalistisesti arveluttavaa ja kertoo joko toimituksen ammatillisen harkintakyvyn pettämisestä tai lehden ajautumisesta journalistisesti kestämättömille linjoille.

Ottaen huomioon kirjoittajan ammatti ja asema, olisi kirjoitus pitänyt julkaista omalla nimellä ja esittää väitteiden perusteeksi täsmällisiä faktoja oikean dialogin käynnistämiseksi. Vähin, mitä lehdeltä olisi voinut odottaa, olisi ollut, että kirjoituksen AKT:tä koskeviin väitteisiin olisi kysytty liiton kanta ennen kirjoituksen julkistamista.

Kirjoituksessa väitetään virheellisesti, että AKT olisi painostanut työterveyslääkäreitä ajokieltoasioissa, uhkaillut heitä ja tehtaillut toistuvasti valituksia viranomaisille. Kirjoittaja väittää lisäksi, että ”ilmiselvät juopot saavat liiton tulkinnan mukaan jatkaa ajamistaan”.

Esitetyt väittämät ovat hyvin rohkeita ja annetuilla anonyymitiedoilla vailla minkäänlaista totuuspohjaa. Kirjoituksessa esitettyjä "faktoja" eivät myöskään tunnistaneet julkisuudessa Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve ja Autoliikenteen Työnantajaliiton toimitusjohtaja Mari Vasarainen.

Alkoholi, huume- ja lääkeriippuvuusongelmat ovat valitettavasti kasvava ongelma useissa ammattiryhmissä Suomessa. Päihdeongelmista kärsivien ihmisten nimittäminen esimerkiksi ”juoppokuljettajiksi” kuulostaa terveydenhuollon ammattilaisen suuhun sopimattomalta ilmaisulta.

Sairas ihminen tarvitsee mielestäni eri yhteiskunnallisten tahojen mukaan lukien oman työyhteisön ja työterveyshuollon ammattihenkilöstön täyden tuen välttyäkseen pysyvältä syrjäytymiseltä työelämästä ja koko yhteiskunnasta.

AKT on mukana ja edistämässä kuljetusalan työpaikoilla luottamushenkilöiden välityksellä edellä mainittua yhteistoimintaa mahdollisten päihdeongelmien ennaltaehkäisemiseksi.

Marko Piirainen
AKT:n puheenjohtaja
 


Päivitetty: 5.6.2019