Turkista tukea Suomen kuljetusliitoille
19.4.2024
Turkkilainen kuljetusalan työntekijöitä edustava ammattiliitto (Seafarers´Union of Turkiye) haluaa osoittaa solidaarisuuttaan suomalaiskollegoille. Turkissa nähdään, että suomalaisten työntekijöiden asemaa heikennetään nyt vaarallisella ja radikaalilla tavalla.
Turkkilainen kuljetusalan ammattiliitto on lähestynyt Suomen lähetystöä Turkissa ilmaistakseen tukensa suomalaisille kuljetusalan ammattilitoille.
Suomessa aiemmin vahvana pidetty hyvinvointivaltio ja tasa-arvoiset työmarkkinat ovat nykyhallituksen toimien takia uhattuna. Kolmikantaneuvottelut ja yleissitovat sopimukset, jotka ovat taanneet hyvinvoivan yhteiskunnan myös heikommille osapuolille ovat nyt riskissä murentua.
Hallituksen saatua kaikki esityksensä läpi Suomi sinkoutuu vuosikymmeniä taaksepäin ja entistäkin kauemmaksi muista Pohjoismaista.
Turkkilaiset merimiehet tuomitsevat hallituksen aikeet ja kehottavat sitä perumaan heikennykset ja palauttamaan Suomen taas maailman mallimaaksi niin sosiaaliturvan kuin työmarkkinoiden osalta. He ovat tarvittaessa valmiita solidaarisuustoimiin suomalaisen työntekijän puolesta.
Päivitetty: 19.4.2024
Viimeisimmät uutiset
- Finnairin matkustamohenkilöstön ja matkatoimistoalan neuvotteluissa etenemistä9.5.2025
- Liikenneopetusalalle työehtosopimus8.5.2025
- Huolinta-alan varastoterminaali- ja satamatyöntekijöiden palkkataulukot uudelle sopimuskaudelle8.5.2025
- Maksuton Kesäduunari-info neuvoo kesätyöntekijöitä koko kesän ajan5.5.2025
- Vappuviikolla neuvoteltu matkatoimistoalan ja matkustamohenkilöstön työehtosopimuksista2.5.2025
- AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokon vappupuhe Turun Vähätorilla - Työtä ja hyvinvointia1.5.2025
- AKT:n 2. varapuheenjohtaja Niko Blom vappupuhe Lahdessa - katsetta on suunnattava myös paremman ja oikeuden mukaisemman tulevaisuuden rakentamiseen.1.5.2025
- AKT:lle neuvottelutulos liikenneopetusalan työehtosopimusneuvotteluista30.4.2025
- Rautatiealan Unioni RAU: VR-Yhtymälle sakot työtuomioistuimesta: sovittujen työvuorojen rikkominen jatkuu rangaistuksesta huolimatta29.4.2025
- AKT:n palvelunumerot siirtyvät kesäaikaan perjantaina 2.5. - Palvelemme keskiviikkona 30.4. klo 13 saakka29.4.2025
Päivitetty: 19.4.2024