SAK:n Anu-Tuija Lehto:Jakamistalous rapauttaa työn tekijän toimeentuloa

17.1.2017

"Digitalisaatio, uudet alustat ja jakamistalous mullistavat työelämän". "Työn tekeminen muuttuu joustavaksi, kun vanhat rakenteet puretaan". "Syntyy uusia yrityksiä ja uutta toimeliaisuutta, mikä vähentää työttömyyttä".

Olemme kuulleet näitä väitteitä lukuisissa seminaareissa. Uuden ideointi ja vanhojen järjestelmien tuulettaminen ovat tarpeen, mutta asioista keskustellaan aivan kuin menneisyyttä ja yhteiskuntaa ei olisi olemassakaan. Myös työn tekijä unohtuu.

Monet pitävät uutena työnteon muotona sitä, että yritys voi valita useista tarjotuista työsuoritteista tai työn tekijöistä itselleen sopivimman. Työn tekijää käytetään ja hänelle maksetaan palkkaa silloin, kun se yritykselle sopii.

Tällainen työn tekeminen ei ole mitään uutta vaan paluuta vanhaan.

Aikaisemmin satamissa oli tapana, että ahtaajat menivät aamulla katsomaan, olisiko töitä tarjolla. Ne joille töitä ei löytynyt, lähtivät pois tullakseen seuraavana päivänä uudestaan. Loput palkattiin päiväksi, mutta heidänkin piti tulla seuraavana aamuna uudestaan työnhakuun. Jos ahtaaja sairastui, hän ei kyennyt menemään satamaan eikä saanut tietenkään palkkaakaan sairausajalta.

Tällaiseenko me haluamme palata?

Toinen osapuoli jakelee työt, toinen odottaa työn saamista

Jakamistalous ei tarkoita sitä, että naapurit vapaaehtoisesti jakavat osaamistaan toisilleen ja auttavat talkoissa. Kyse on siitä, että toinen osapuoli jakelee työt ja toinen odottaa jatkuvasti työn saamista. Kun töitä sitten ilmaantuu, työsuhdetta ei kuitenkaan synny.

Työn tekijä on jakamistaloudessa yrittäjä, joka perii asiakkaalta työstään maksun, tilittää sovitun voitto-osuuden toimeksiantajalleen ja maksaa loppuosalla tarvitsemansa työvälineet, sosiaaliturvansa, palkkansa sekä vuosi- ja sairauslomansa. Jos hyvin käy, saattaa yhteiskunnallekin jäädä työn tekijän ansioista verotuloja.

Toimeksiantajalle tilitetyistä voitoista ei valtiolle välttämättä jää mitään. Toimeksiantaja voi siirtää ne Suomen ulkopuolelle, halvemman verotuksen maahan.

Haluammeko todella, että digitalisaation ja "uusien" yrittäjyyden ja työn muotojen myötä työntekijän asema heikkenee?

Työntekijän aseman rapautuminen koskee myös heidän perheitään. Työntekijät perheineen ovat kuluttajia, joiden oletetaan käyttävän jakamistalouden palveluita. Sääntelemätön työntekijöiden etujen laiminlyönti ei luo uutta hyvinvointia vaan kurjistaa monen elämää.

Säällisiä työn tekemisen tapoja on järkevää kehittää. Alusta- ja jakamistalous on mielekästä myös työn tekijälle, kun se ottaa huomioon hänen etunsa.

Työsuhteen tunnusmerkistöä täsmennettävä lainsäädännössä

Työsuhteen tunnusmerkistöä pitäisi täsmentää lainsäädännössä. Työn teon vapauden ei pidä automaattisesti merkitä yrittäjyyttä, jos työn tekijä on tosiasiallisesti alisteisessa asemassa työn teettäjään. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi, kun työn tekijä tekee itse kaiken myymänsä työn, hänen kaupallinen ja taloudellinen riskinsä on vähäinen ja hänellä on vain muutama toimeksiantaja.

Myös jakamisalustan ylläpitäjän tai muun välittäjän asemaa pitäisi lainsäädännössä arvioida riippumatta siitä, onko työn tekijä työsuhteessa vai ei. Työn välittäjälläkin on oltava vastuu toiminnastaan.

Yhteiskunnan on pystyttävä varmistamaan, että sekä tekijä että toimeksiantaja maksavat veronsa. Jakamistalouden lisääntyminen edellyttää valtioilta hyvää yhteistyötä ja lainsäädännön yhtenäistämistä, jotta voitot eivät karkaa verottajan ulottumattomiin. Kenenkään edun mukaista ei ole, että valtiot taantuvat verotulojen puuttuessa.

Työn teon muutos ja digitalisaatio asettavat haasteita myös ay-liikkeen edunvalvonnalle. Tarvitsemme enemmän kansainvälistä yhteistyötä ja valmiutta auttaa työn tekijöitä.

Vähimmäispalkan käyttöön ottamista harkittava

Työehtosopimusten merkitys tuskin vähenee. Jakamistalous voi kuitenkin merkitä sitä, että työn tarjoajat ovat Suomen rajojen ulkopuolella eikä sopimusten tekeminen heidän kanssaan onnistu. Tämän takia on mielestäni syytä harkita Euroopan sosiaalisen peruskirjan kohtuullista palkkaa koskeva säännöksen saattamista voimaan Suomessa. Säännös mahdollistaisi vähimmäispalkan aloilla, joihin suomalaiset työehtosopimukset eivät yllä.

Euroopan unionin oikeuskäytännön mukaan näennäisesti itsenäisillä ammatinharjoittajilla on oikeus tehdä työehtosopimuksia ja sopia siten muun muassa vähimmäisansiotasostaan. Tämä olisi myös Suomessa otettava paremmin huomioon.

Meistä jokaisen on syytä miettiä, haluammeko tosiaan palata menneisyyteen. Onko työntekijä vain tavara, joka on aina valmiina otettavaksi käyttöön ja jonka voi heittää pois, kun sitä ei enää tarvita? Vai haluammeko rakentaa oikeasti modernia yhteiskuntaa, jossa työ on kunnollista, ihmisten hyvinvointia ja toimeentuloa edistävää työtä?

Anu-Tuija Lehto, SAK:n lakimies