Hallitus jatkaa kuljettajien kuritusta

26.5.2016

Hallituspuolueiden edustajat ajoivat kylmästi kuljetusalan yli eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa, kun se käsitteli lähetettyjä työntekijöitä koskevaa kansallista lainsäädäntöä.

- Sipilän hallituksen esityksestä unohtui kokonaan pois lain soveltaminen maantiekuljetusalan työntekijöihin niin tavara- kuin henkilöliikenteessä. Teimme Autoliikenteen työnantajaliiton ALT:n kanssa yhteisen lausunnon, jossa toimme esiin huolemme kuljetusalan ja etenkin kabotaasiliikenteen jäämisestä lain ulkopuolelle, sanoo AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen.

Hän hämmästelee, ettei kuljetusalan lausunnolle löytynyt tukea työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa. – Valmisteleva työryhmä unohti kutsua kuljetusalan työmarkkinajärjestöt kuultavaksi lain valmisteluvaiheessa. Pääsimme kuitenkin mutkan kautta mukaan ja annoimme lausunnon, mutta valiokunnan hallituspuolueiden edustajat tyrmäsivät sen kylmästi.

Piirainen ihmettelee erityisesti valiokunnan perussuomalaisten jäsenten käyttäytymistä. – Perussuomalaiset ovat pitäneet ääntä kuljetuselinkeinosta ja kuljettajien asemasta. Tässä taas nähtiin, etteivät perussuomalaisten puheet ja teot kohtaa. Perusuomalaiset ovat hallituksessa markkinaliberalistisen politiikan äänettömiä yhtiömiehiä. Puolue viittaa kintaalla reiluille työehdoille ja on valmis halpuuttamaan kuljettajien työtä, jyrisee Piirainen.

Hän muistuttaa, että aiemmin Suomessa on vallinnut yhteisymmärrys siitä, että lähetettyjen työntekijöiden työehtoja valvotaan EU:n sallimilla keinoilla. Hallitukset ovat puolustaneet yritysten reilua kilpailua ja sitä, että Suomessa tehdystä työstä pitää maksaa suomalaisten työehtojen mukaista palkkaa. – Sipilän hallitus ajaa nyt ihan toisenlaista linjaa. Se halpuuttaa kuljetusalaa ja samalla harmaan talouden riski kasvaa entisestään.

AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen muistuttaa, että hallitus aikoo muuttaa myös kaupallista tavaraliikennelakia. - Käytännössä hallituksen aikomus tarkoittaa kabotaasia koskevien kansallisten määräysten kumoamista. Toteutuessaan esitys olisikin kuolinisku suomalaiselle kuljetuselinkeinolle ja liittäisi kuljettajat jatkoksi yhä pitenevään työttömien jonoon.

Eduskunnan täysistunto käsittelee ja äänestää lähetettyjä työntekijöitä koskevasta kansallisesta lainsäädännöstä ensi viikolla.

 


Päivitetty: 5.6.2019