Palta ja Finnair vaativat lentoemäntien ja stuerttien palkkojen laskemista keskimäärin kuudella prosentilla – AKT:n ja Paltan neuvottelut katkenneet tuloksettomina
1.2.2022
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry ja Palvelualojen Työnantajat Palta ry ovat käyneet joulukuun 2021 alusta lähtien työehtosopimusneuvotteluja Finnairin matkustamohenkilökunnan työehtosopimuksesta. Neuvottelut päättyivät eilen tuloksettomina.
Työnantajapuoli on vaatinut neuvotteluissa lentoemäntien ja stuerttien palkkasumman leikkaamista vuositasolla 5,1 miljoonalla eurolla. Jos vertailukohdaksi otetaan matkustamohenkilökunnan vuoden 2019 palkkasumma, niin kyseessä on keskimäärin 6 prosentin heikennys lentoemäntien ja stuerttien palkkoihin.
− Työnantaja on koko ajan puhunut vuositasolla toteutettavista 5,1 miljoonan euron rakenteellista palkkasäästöstä. Kyse ei ole siis edes yhden vuoden säästötavoitteesta vaan jatkuvasta prosessista, sanoo AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko.
Toteutuessaan työnantajan vaatimukset merkitsisivät Kokon mukaan leikkauksia mm. palkkoihin, palkanlisiin sekä työaikojen pidennystä. Työnantaja on myös kieltäytynyt neuvottelemasta AKT:n esille nostamista asioista, kuten työajan ulkopuolella tehtävän työn korvaamisesta. Koronan varjolla Finnair toteutti viime vuonna yksipuolisesti työntekijöihin kohdistuvia raskaita säästötoimia.
− Työntekijöiden on mahdoton hyväksyä työnantajan vaatimuksia. Niitä perustellaan koronapandemialla, mutta vaaditaan pysyviksi. Jos koronan takia tehdään kustannussäästöjä, niin niiden pitäisi koskea koko henkilöstöä ja olla määräaikaisia. Nyt ei kumpikaan ehto täyty, vaan esimerkiksi Finnairin johto on säilyttänyt muhkeat bonuksensa.
− Sen sijaan halutaan leikata pienipalkkaisten lentoemäntien stuerttien palkoista. Matkustamohenkilöstöstä on edelleen suurin osa myös lomautettuna ja työssä olevistakin on joutunut tekemään toista työtä tai hakemaan yhteiskunnan tukea tullakseen toimeen.
Työehtosopimuksen voimassaoloaika päättyi 31.1.2022 ja olemme tästä päivästä alkaen sopimuksettomassa tilassa.
− Viimeiseen asti yritimme löytää ratkaisun neuvotteluteitse, mutta Finnairia edustavan Palta ry:n harjoittama härski sanelupolitiikka vei pohjan aidoilta neuvotteluilta. Omalta osaltamme olemme hyvin pettyneitä tähän tilanteeseen ja pahoillamme jäsentemme puolesta, sanoo Kokko.
Lisätietoja: Ismo Kokko, puheenjohtaja
ismo.kokko@akt.fi
p. 040 732 5375
Päivitetty: 1.2.2022
Viimeisimmät uutiset
- AKT: ”Satonen tekee raskaalle liikenteelle saman mitä Berner taksiliikenteelle”22.11.2023
- Luottamusmiehen aseman heikentäminen on vallan siirtämistä työnantajalle18.11.2023
- Pohjoismaiden kuljetustyöntekijöitä edustava NTF tukee If Metallin taistelua työehtosopimuksesta Teslan työntekijöille16.11.2023
- SAK:n Saana Siekkinen: EK ylistää kampanjassaan sanelemaansa hallitusohjelmaa8.11.2023
- SAK on valmis edistämään kilpailukyvyn ja ostovoiman turvaavaa työmarkkinamallia6.11.2023
- Ruotsissa Teslan työntekijät lakossa – kuljetustyöntekijöiden Transport tukitoimiin neljässä satamassa1.11.2023
- SAK: Aloitamme astetta kovemmat työtaistelutoimet31.10.2023
- 167 työntekijöiden edustajaa allekirjoitti vetoomuksen Lapin vaalipiirissä23.10.2023
- Kansainvälinen kuljetustyöntekijöiden liitto ITF tuomitsee väkivallan kärjistymisen Gazassa ja Israelissa20.10.2023
- Työturvallisuuskeskus: Maksuton sovellus työsuojeluvaalien järjestämiseen työpaikalla19.10.2023
Päivitetty: 1.2.2022