Taimiteko Vastuullisuusteko-kilpailun finaaliin
1.11.2021
4H-kerhon Taimiteossa olivat mukana mm. SAK ja AKT. Finaalin voittaja ratkeaa nettiäänestyksessä. Äänestysaikaa on tämä viikko.
4H-kerhon Taimiteko on valittu Keskuskauppakamarin Vastuullisuusteko-kilpailun finaaliin Matkahuollon Porvoon kyläkyydin kanssa. Voittaja ratkaistaan nettiäänestyksessä tällä viikolla.
− SAK:n mielestä on hienoa, että sadat nuoret saavat ensimmäisen kosketuksensa työelämään 4H:n Taimiteossa, jossa SAK ja useat sen liitot ovat olleet mukana. Näin työelämän oikeudet ja velvollisuudet tulevat hyvällä tavalla tutuiksi nuorille tuleviakin työtehtäviä ajatellen, sanoo SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.
SAK:n jäsenliitoista Taimiteossa olivat mukana AKT, JHL, Paperiliitto, Rakennusliitto, RAU, SEL, SMU ja Teollisuusliitto
Äänestämään finaalin voittajaa pääsee tästä.
Miksi äänestää Taimitekoa Vuoden vastuullisuusteoksi?
1. Taimiteossa työllistetään nuoria. Taimiteko-istutuksissa työllistyvät pääasiassa alle 18-vuotiaat nuoret, joista monelle taimien istutus on ensimmäinen kesätyökokemus. Taimiteon kautta on työllistynyt jo noin 400 nuorta.
2. Taimiteossa kasvatetaan Suomen metsien hiilivarastoja. Taimiteko-toiminnan kautta istutetaan Suomeen uutta metsää alueille, jotka eivät ole olleet vuosiin turvetuotannon piirissä maa- tai metsätalouskäytössä.
3. Kaikki voivat tehdä Taimitekoja. Taimiteko-toimintamalliin voi osallistua kuka tahansa: yritykset, yhteisöt, kunnat, säätiöt, liitot, järjestöt ja myös yksityishenkilöt.
4. Taimiteko-metsät toimivat lasten ja nuorten oppimisympäristöinä. 4H-järjestö hyödyntää Suomeen kasvavia Taimiteko-metsiä uudenlaisina lasten ja nuorten oppimisympäristöinä. Taimiteko-metsissä järjestetään ala- ja yläkoululaisten metsäpäiviä, joissa lapset ja nuoret oppivat metsien kestävästä käytöstä ja niiden merkityksestä ilmastonmuutoksen ehkäisyssä.
Äänestämään finaalin voittajaa pääsee tästä.
Päivitetty: 1.11.2021
Viimeisimmät uutiset
- Uusi opas luottamushenkilöille ja työpaikoille työterveyshuollon järjestämisestä27.9.2023
- SAK: Poliittiset työtaistelut alkavat21.9.2023
- FFC: Fackförbunden inleder politiska stridsåtgärder21.9.2023
- AKT: Hallituksen budjettiratkaisut syventävät kahtiajakoa20.9.2023
- SAK budjettiriihestä: Hallituksen politiikka syventää pienituloisten ahdinkoa20.9.2023
- AKT:n Ismo Kokko: ”Emme hyväksy lakko-oikeuden rajoittamista”15.9.2023
- Suomalaisilta vankka tuki ay-liikkeen ihmisoikeustyölle kehittyvissä maissa14.9.2023
- #PainavaSyy – mitä sinun pitää tietää työelämämuutoksista5.9.2023
- Valtiovarainministerin talousarvioesitys heikentää väyläverkon tilaa30.8.2023
- AKT:lle voitto työtuomioistuimessa Finnairin hotellisopimusta koskevassa kanteessa29.8.2023
Päivitetty: 1.11.2021